Komeat seitsemän Suomen mestaruutta Veikkausliigassa voittanut Mathias Lindström siirtyi syrjään pelikentiltä kauden 2014 päätteeksi. Tampere Unitedissa ja HJK:ssa pyttyjä nostellut puolustaja pelasi yhdessä Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wissin ja maalivahti Mika Hilanderin kanssa TamU-vuosinaan.

Tämän myötä häneltä löytyy kiinnostusta Ilvestä kohtaan.

– Sympatiat löytyvät Tampereen jalkapalloa kohtaan. Vietin siellä hienot vuodet. Tampere on urheilukaupunki. Haluan nähdä Tammelan vielä joskus täydessä iskussa. Se on vähän sellainen, mitä on. Toki olen ulkomailla pelannut huonommillakin stadioneilla, Lindström kertoo SuomiFutis-sivustolle.

Ilves matkaa maanantaina Turkuun TPS:n vieraaksi. Lindströmin mukaan panokset ovat ottelussa kovat.

– Tepsi on sellaisessa paikassa, että pian alkaa olemaan ne pelit, joista pitää jokaisesta alkaa raapimaan pisteitä.

TPS putosi sarjassa toiseksi viimeiseksi, kun pahimmat kilpakumppanit PS Kemi ja IFK Mariehamn voittivat ottelunsa sunnuntaina.

– En sanoisi, että Tepsin kausi olisi niinkään yllättänyt. Enemmän se maalinteon vaikeus on yllättänyt. Siitä on puuttunut tasaisuus.

– Myös maalivahtiosastolla on ollut ailahtelevaisuutta. Se osasto on tärkeässä roolissa. Puoustuspelin kannalta sillä on iso merkitys, Lindström arvioi.

Joukkueelta ei ole yksinkertaisesti voinut odottaa juurikaan parempia otteita.

– Mitä olen kuullut, niin Laurikainen on ihan mies paikallaan. Hän on kuulemma hyvä käsittelemään nuoria ja on saanut pumpattua joukkueesta lähes kaiken irti.

Lindström odottaa Palloseuralta peliliikkeitä pelaajamarkkinoilla. Hyökkääjä Drago Milovicin lähtö ei häntä ihmetyttänyt.

– Hän oli aika susi. Joku hyökkäyspään pelaaja pitäisi saada tilalle.

– Jos niitä hankintoja meinataan tehdä, niin niitä pitäisi tehdä nyt.

Entinen toppari ihmettelee, mitä turkulaisessa jalkapallossa tapahtuu.

– Jos Maarianhamina saa hankittua kolme ukkoa kerralla, niin kyllä minä ihmettelen, miten Turun kokoinen kaupunki ei saa asioita kasaan samalla tavalla.

– Turkulainen jalkapallo on ollut huolestuttavassa tilassa jo jonkin aikaa. Veikkausliiga-jengit rämpivät ja Kakkosessa ei ole yhtään omaa jengiä. Se on kyllä pakko sanoa, että Kolmosen taso on noussut tämän myötä, samassa sarjassa pelaavan PIF:n taustalla häärivä Lindström tietää.

Lindströmin mukaan Ilves lähtee otteluun suosikkina.

– Ilves on tasainen suorittaja ja se on valmentajansa näköinen joukkue. Kyllä he lähtevät otteluun suosikkina ja TPS veitsi kurkulla.