FC Lahden afrikkalaisvahvistuksen vanhoissa pelikavereissa useita Huuhkajia: ”Suomi ei tunnu edes ulkomaalta”
Kuva: Juha Tamminen
Paikkaa Veikkausliigan kolmen parhaan joukossa ja ensi kauden europeleissä tavoitteleva FC Lahti vahvistui tiistaina kokeneella kapverdeläistoppari Josimar Limalla (lue uutinen). Helteet helpottanevat Suomeen sopeutumista ensimetreillä, mutta täysin vieras maa ei ole muutenkaan, sillä Limalla on ollut useita suomalaisia pelikavereita.
24 ottelua Hollannin pääsarjassa Eredivisiessä ja neljä Kap Verden A-maajoukkueessa pelannut Lima muutti synnyinmaastaan Hollannin Rotterdamiin kuusivuotiaana. Jalkapalloilun hän aloitti vuotta myöhemmin.
– Aloitin jalkapallon seitsemänvuotiaana Feyenoordissa. Pelasin myös toisessa kaupungin joukkueessa SBV Excelsior. Tein pääsarjadebyyttini Willem II:ssa 19-vuotiaana, todella vahvasti tatuoitu Lima kertoo uransa varhaisista vaiheista FC Lahden kotisivujen haastattelussa.
Lima vietiin Lahdessa pian tutustumaan Jari Litmasen patsaaseen, eikä hänen ollutkaan vaikeaa myöntää, että Hollannissa ”Kuninkaan” tuntee jokainen. Limalle tutumpia ovat kuitenkin kolme muuta entistä Huuhkajien pelaajaa.
– Suomi ei tunnu edes ulkomaalta. Ainoa, mikä on erilaista on kieli, mutta ehkä siihenkin tottuu, Lima arvelee.
– Hollannissa pelasin Veli Lammen, Niki Mäenpään ja Juha Hakolan kanssa. Ja tietysti tiedän Suomesta Jari Litmasen. Hän oli loistava ja sanon tämän, vaikka olen Feyenoordin kannattaja.
Lima tekee veikkausliigadebyyttinsä todennäköisesti tulevana sunnuntaina ottelussa PS Kemiä vastaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa