FC Lahti käytti Minihuuhkajan option – huippulupaus tähyää ulkomaille
FC Lahti on päättänyt käyttää keskikenttäpelaaja Teemu Jäntin option. Näin ollen Jäntti, 18, jatkaa Lahdessa myös kaksi seuraavaa kautta.
Hän siirtyi Lahteen täksi kaudeksi kasvattaseurastaan Pallokerho Keski-Uusimaasta edustettuaan nuorempana myös Tuusulan Palloseuraa.
Jäntti on pelannut tällä kaudella 13 ottelua Veikkausliigassa ja tehnyt yhden maalin. Hän kuului myös Suomen alle 19-vuotiaiden EM-kisoissa esiintyneeseen ryhmään.
– Kausi on mennyt tähän mennessä kohtalaisesti. Ennen kautta tavoitteena olleet EM-kisat toteutuivat, ja olen päässyt pelaamaan liigassa. Hienoa, että Lahti käytti option. Tavoitteena on päästä ulkomaille kahden vuoden sisään, mutta jos olen seuraavat kaksi vuotta Suomessa, olen iloinen, että vietän sen Lahdessa, Jäntti kertoo seuran sivuilla.
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Joakim Latonen tähtää ulkomaille: ”Viime aikoina halu on kasvanut”
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?