HJK-tähdeltä hieno kannanotto kiusaamista vastaan – ”Tällaiset hetket jää mieleen”
Kuva: Juha Tamminen
Uusi kouluvuosi on alkanut, ja kipeästä aiheesta nimeltä kiusaaminen puhutaan jälleen paljon. Ja täysin aiheesta. Ilkeää, loukkaavaa, epäreilua ja jopa tuhoisaa käytöstä kanssaihmisiä kohtaan esintyy nettiaikakaudella aiempaakin enemmän, ja vauriot voivat heijastua vuosienkin päähän.
Kiusaamiseen puuttumisen ja kiusattujen tukemisen pitäisi olla jokaisen velvollisuus, mutta helppoa se ei aina ole. HJK:n keskikentän tähtipelaaja Moshtagh Yaghoubi näytti kuitenkin oivaa esimerkkiä siitä, miten pieniltäkin vaikuttavilla teoilla voi olla suuri merkitys kiusaamisen kohteelle.
Yaghoubi postasi Instagram-tililleen viestin, jossa hän kertoo Kuopiossa tapahtuneesta kohtaamisesta. Huuhkaja-pelaaja sai paikallisilta kyydin lähikauppaan, ja matkalla tuli puheeksi Eikka-pojan kokema kiusaaminen. Yaghoubi kertoi tälle itse kokemastaan kiusaamisesta, ja sai seuraavana päivänä kuulla, kuinka keskustelulla oli ollut poikaan selvästi rohkaiseva vaikutus.
– ”Eikka sai juttelusta paljon ja on nyt vahvempi. Kiusaus ei ole loppunut, viimeksi eilen jäähallissa oli pojalle huudeltu ja naurettu. Mutta kertomasi jälkeen hän ei ole välittänyt enää samalla tavalla vaan on oma rohkea itsensä”, Yaghoubi kirjoittaa vastaanottamastaan viestistä.
Postauksensa päätteeksi Yaghoubi muistuttaa, kuinka tärkeää kiusaamista vastaan on taistella.
– Tälläiset hetket jää mieleen ja nämä asiat on tärkeitä tuoda esiin. Muistakaa et JOKAINEN meistä on saman arvoinen, ”Mosa” jatkaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle

- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa