Ilveksellä on ajojahti päällä, mutta riittääkö se? – ”Vaikea uskoa, että mitalia ottaisi”
Kuva: Juha Tamminen
Turun Palloseura on taistellut läpi kauden Veikkausliigassa sarjataulukon häntäpään sijoituksilla. Viime ottelussa se kuitenkin murskasi VPS:n luvuin 4-1. Voitto oli joukkueelle varmasti kova henkinen buusteri.
Lauantaina TPS matkaa Tampereelle Ilveksen vieraaksi. Veikkausliigassa komean valmennusuran aikanaan tehnyt Pekka Lyyski uskoo turkulaisten yllätysmahdollisuuteen.
– Olen katsonut paljon heidän pelejä ja toimintaa harjoituksissa. Heillä on kaikki mahdollisuudet, jos he pelaavat yhtä rohkeasti kuin Vepsua vastaan.
– Rohkeudella on pärjännyt tämän kauden Veikkausliigassa, kuten RoPS ja Honka ovat esimerkiksi näyttäneet, valmentajalegenda toteaa Suomifutis-sivustolle.
Ilves on kuitenkin selvä ennakkosuosikki.
– TPS on nuorekas joukkue, joka pitää vauhtia peleissä ja menee kovaa. Tampereella Ilves pitää todennäköisesti palloa ja TPS yrittää iskeä vastaan. TPS:n pitää prässätä silti ylhäältä. Jos he vähääkään passivoituvat, omissa kolisee.
– Jos ruvetaan todennäköisyyksiä laskemaan, Ilves voittaa ottelun. Minä todella toivon, että TPS säilyy sarjassa. Mitä olen sivusta katsonut, niin heillä on positiivinen meininki, Lyyski kertoo.
Ilves on tällä hetkellä pronssisijasta vain nejä pistettä jäljessä. Sarjataulukossa seitsemäntenä oleva joukkue on pelannut kaksi peliä kolmantena olevaa KuPS:aa vähemmän. Lyyski ei usko kuitenkaan Ilveksen uusivan viime kauden mitalisijaansa. Samasta sijasta taistelevat kaksikon lisäksi Honka, VPS ja FC Lahti.
– Vaikka tilanne on se, minun on vaikea uskoa, että Ilves mitalia ottaisi. Jos KuPS ei ota mitalia, se on hirveä kolaus. Sen piti olla ennakkoon se joukkue, joka haastaa HJK:n ja SJK:n. SJK on toki jo ulkona mitalikamppailusta, mutta kyllä KuPS on mitaleista tällä hetkellä taistelevista joukkueista suurin häviäjä, jos se ei saa mitalia, Lyyski arvioi.
LUE MYÖS:
- MM-kisatähti kiistää kidnappausväitteet
- Romano: Tässä on Philippe Coutinhon uusi seura
- Virallista: Tässä on James Rodríguezin uusi seura
- Sydney Sweeney kuvattiin alasti jalkapallon kanssa – tämä näky valtasi somen
- Tähtitoimittaja on nähnyt tarpeeksi – kova väite Cristiano Ronaldosta
- Maailmalla taivastellaan 18-vuotiaan hyökkääjän tilastoja: ”Todella mielenkiintoista”
- No nyt: Cristiano Ronaldo ja Al-Nassr saavuttivat ikivanhan maailmanennätyksen
- MM-voittaja Robert Lewandowskille: ”Kuka helv*tti sinä olet?”
- Rudi Vikström iski ensimmäisen maalinsa Ruotsissa
- Glen Kamara aloittanut kauden vahvasti – sivusto paljastaa positiivisen trendin

- CV kunnossa, työpaikka puuttuu – entinen Liverpool-pelaaja hakee seuraa työnhakusivustolla