IS: SJK:lle ikävä yllätys – ”Ilmaisesta” pelaajasta 80 000 euron lasku
Kuva: Juha Tamminen
Seinäjoen Jalkapallokerho joutuu maksamaan 80 000 euron kasvattajarahan kolmelle espanjalaisseuralle senegalilaistoppari El-Hadji Gana Kanesta, kertoo Ilta-Sanomat.
Gana Kane, 23, tuli Seinäjoelle helmikuussa 2016. Hänen kerrottiin olevan Real Mallorcan kasvatti ja pelanneen myös paikallisissa Binissalemin ja Ferriolensen joukkueissa.
SJK:n puheenjohtaja Raimo Sarajärvi kertoi Ilta-Sanomille, että senegalilaisen sopimuksen neuvottelivat seinäjokisten silloinen päävalmentaja Simo Valakari ja pelaajan agentti suomalaisen asianhoitajan avulla.
Gana Kanen sopimus purettiin kuitenkin jo 15 ottelun jälkeen. Veikkausliigassa hän esiintyi kahdeksan kertaa.
Jälkikäteen SJK sai yllätyksekseen noin 80 000 euron laskun, koska Gana Kanen kontrahti SJK:n kanssa oli pelaajan uran ensimmäinen ammattilaissopimus.
Sarajärven mukaan pelaaja on saanut palkkansa Espanjassa ilmeisesti pimeänä.
– Meillä on pelaajan agentilta meili, jossa hän sanoo tämän saaneen Mallorcalla palkkaa 1 500 euroa kuussa nettona. Viralliset paperit Fifassa ovatkin olleet ihan muuta. Tämä on harhauttanut meillä asiaa hoitaneet uskomaan, ettei vaaraa kasvattajarahasta ole ollut.
- Pelaaja kaupattiin meille ilmaisena, mutta hän olikin kaikkea muuta. Paskamainen juttu. Meitä on kusetettu tietoisesti, ja siinä on onnistuttu, Sarajärvi harmittelee.
Hänen mukaansa Fifan säännöt ovat selkeät ja seura on ollut huolimaton. Asian voisi viedä jatkokäsittelyyn, mutta Sarajärvi ei usko sen johtavan mihinkään.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jalkapalloon uusia sääntömuutoksia – ajanpeluu halutaan kitkeä, VAR:lle lisää tehtäviä
- Åland: IFK Mariehamn on tekemässä sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa: ”Kaikki viittaa siihen”
- Expressen: Otso Liimatan siirto on viimeistelyä vaille varma
- Tunkeutuja kävi käsiksi Lionel Messiin
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi

- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle