José Mourinholle vaaditaan potkuja – ”Joulun jälkeen tarvitsemme Big Sam Allardycea”
Kuva: Getty Images
Portugalilainen huippuvalmentaja José Mourinho, ”The Special One” tunnetaan siitä, että etenkin toisella kaudella kulloisessakin seurassa on kulkenut. Juuri kakkossesongilla on ropissut eri liigoissa kansallisia mestaruuksia sekä myös Mestarien liigan voittoja. Viime kaudella Manchester United jäi kuitenkin kokonaan ilman pokaalia.
Pytyttömän kauden lisäksi United-kannattajia on alkanut turhauttaa Mourinhon äkäisyys ja töksäyttelyt mediaan, sekä äärimmäisen passiivinen pelityyli niin suurseuroja kuin pienempiäkin vastaan. Tylsä antijalkapallo voitaisiin kenties hyväksyä, jos se toisi tuloksia, mutta Valioliigan kakkospaikka kaukana Cityn takana ei lämmittänyt juuri ketään. Pahin rasti viime kaudella oli kuitenkin putoaminen Sevillalle Mestarien liigassa hampaattoman esityksen jälkeen.
Nimekkäästä pelaajaryhmästä vain aniharva tuntuu pelaavan ”omalla tasollaan”, ja kritiikki Mourinhoa kohtaan vain yltyi, kun United hävisi sunnuntai-iltana Brightonille maalein 2-3. Brightonin voitto oli kaikin puolin ansaittu, eikä United esiintynyt, kuten suurseuralta on totuttu odottamaan.
Juuri nyt mikään ei viittaa siihen, että United kykenisi Mourinhon kolmannella kaudella viime vuotta parempiin tuloksiin. Vaikka pelataankin vielä aivan alkukautta, oli hashtag #MourinhoOut sunnuntai-iltana jo Twitterin suosituimpien joukossa. Perustipa joku vieläpä Mourinhon potkuille omistetun Twitter-tilikin.
Tylyä kieltä Mourinhoa ja Mourinhon Unitedia kohtaan, vai mitä?
I ended my total (blind) support of Mourinho after Sevilla last season.
I end what’s left of my support of Mourinho today.
Officially #MourinhoOut.
I end what’s left of my support of Mourinho today.
Officially #MourinhoOut.
I'm tired of hoping that MANCHESTER UNITED will get better under Mourinho... #MourinhoOut
My 8 year old son just said “at this rate we’ll need Big Sam Alladyce to save us after Christmas”
#MourinhoOut
#MourinhoOut
Mourinho an utter embarrassment. You can’t aim jibes at City and then come up with *this* performance against Brighton after City smashed similar opposition on the same day. #mourinhoout
This team don’t want to play for Jose... no energy, no passion, no tactical awareness. #Mourinhoout
I can't even get excited when United score anymore because I'm so bored by mourinho's pathetic tactics. I want to be excited by football and that won't happen under mourinho. #mourinhoout #BHAMUN
I was supporting mourinho for 2 seasons, but now I have stopped. Boring, coward and clueless football #MourinhoOut
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan