Valioliigan siirtoikkuna sulkeutui – Everton rohmusi loppumetreillä Barcelonasta
Kuva: Getty Images
Valioliigan kesän siirtoikkuna sulkeutui Suomen aikaa kello 19 tänään, ja pelaajaliikennettä on riittänyt. Mestari Manchester City oli kesäkaupoilla melko vaisu, vaikka hankkikin Riyad Mahrezin Leicesteristä jo hyvissä ajoin. Tottenham kirjautti itselleen omansa laisen ennätyksen; se ei tehnyt koko kesän aikana ainuttakaan pelaajakauppaa.
Yksi viimeisen päivän voittajista, mitä tulee pelaajien saamiseen omiin riveihin, oli Everton. Jo pidempään lähes kaiken liikkuvan perässä ollut liverpoolilaisseura nappasi viime metreillä kaksi pelaajaa Barcelonasta.
Isoin nimi näistä on kesän MM-kisoissa edukseen esiintynyt toppari Yerry Mina. Kolumbialainen siirtyi vain reilun puolen vuoden Barca-pestin jälkeen Goodison Parkille reilun 30 miljoonan euron kaupassa. Samalla Camp Noun isännät lainasivat Evertoniin alkavaksi kaudeksi portugalilaisen keskikenttämies André Gomesin.
Toffeesin kaappaukset Kataloniasta eivät rajoitu vain viimeisen päivän siirtoihin; jo aiemmin seuraan hankittiin ranskalaispuolustaja Lucas Digne. Tästä 25-vuotiaasta Everton pulitti hieman yli 20 miljoonaa euroa.
Lähde: Transfermarkt
LUE MYÖS:
🚨 Oijoi, 10€ kierrätysvapaa megakierros Reactoonziin – vain 1€ talletuksella!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Antonio Rüdiger lopettaa uransa Saksan maajoukkueessa
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Romano: Juventus täräyttää siirtopaukun, mutta asiassa on iso mutta
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Veikkausliigan ”supermaanantai” lunasti kaikki odotukset – uudet hankinnat loistivat
- Lionel Messi: tämän takia maajoukkueura päättyy
- Liverpool teki seurahistoriansa toiseksi kalleimman hankinnan
- Toimittaja: HJK-puolustaja siirtyy Ruotsiin – tuttu suomalaisluotsi odottaa
- Veikkausliigan runkosarjan päätöskierroksella isot panokset – tästä pelataan
- Katso: Jardell Kanga iski komean maalin Motherwell-debyytissään
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Romano: Juventus täräyttää siirtopaukun, mutta asiassa on iso mutta
- Toimittaja: HJK-puolustaja siirtyy Ruotsiin – tuttu suomalaisluotsi odottaa
- Liverpool teki seurahistoriansa toiseksi kalleimman hankinnan
- Veikkausliigan ”supermaanantai” lunasti kaikki odotukset – uudet hankinnat loistivat
- Lionel Messi: tämän takia maajoukkueura päättyy
- Siirtosaaga maaliin – Djurgården maksoi viidennen sarjatason pelaajasta kaksi miljoonaa euroa
- Entisen Ballon d’Or -voittajan sopimus ollaan purkamassa – tilalle tuotiin nuorempi hyökkääjä
- Lukas Hradecky nollasi Marseillen – AS Monaco nousi Ligue 1:n kärkipaikalle
- Aftonbladet: Leo Walta siirtymässä MLS:ään