Vastuu putosi Guardiolan lähdettyä – PSG hankkimassa pelaajan Bayernista

Espanjalaisen mediatalo COPE:n mukaan PSG on löytänyt kaipaamansa laitapuolustajan itänaapurista Saksasta. COPE kertoo, että pariisilaisseura vahvistaa rivejään Bayern Münchenistä siirtyvällä Juan Bernatilla. Bernat tulee allekirjoittamaan kolmevuotisen sopimuksen.
Bernat siirtyi Bayerniin neljä vuotta sitten silloisen valmentajan Pep Guardiolan toiveesta. Peliaika alkoi kuitenkin huveta Guardiolan lähdettyä Münchenistä Manchester Cityn luotsiksi.
Neljän kauden aikana Bernat pelasi Bayernissa kaikkiaan 113 ottelua, joissa hän teki viisi maalia ja syötti kymmenen. Bayernin tämän kauden kolmessa ottelussa vastuuta ei ole tullut lainkaan.
Bernatin hankinta merkitsee samalla sitä, että PSG:hen yhdistetty Filipe Luís jääkin mitä suurimmalla todennäköisyydellä Atlético Madridiin. Atléticon hintapyyntö oli tiettävästi pariisilaisille liian korkea, joten siksi päädyttiin edullisempaan vaihtoehtoon. Transfermarktin mukaan Bayern kuittaa 25-vuotiaasta Bernatista noin 15 miljoonan euron siirtokorvauksen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan