Tagi: Bernat Juan

Bayern-pomo veti entisen pelaajansa kölin alta – tämä vastasi tylytykseen todella kypsästi

Bayern München piti perjantaina yllättävän lehdistötilaisuuden, jossa ei oikeastaan tiedotettu mistään, vaan kunhan vain vähän roiskittiin sinne tänne. Bayern esitti pressissä julkisen tukensa valmentaja Niko...

Pelaaja-agentti vastasi Bayern-pomon väitteisiin: ”Mitä hän ajattelee”

Espanjalaispuolustaja Juan Bernatin agentti kiistää Bayern Münchenin seurapresidentin Uli Hoeneßin väitteen, jonka mukaan pelaaja päätettiin myydä huonon peliesityksen jälkeen. Hoeneß sanoi perjantaina lehdistötilaisuudessa, että Bernat,...

PSG hankki kaksi pelaajaa ja luopui lupaavasta argentiinalaisesta

Paris Saint-Germainin toimistolla riitti kiirettä siirtoikkunan viimeisenä päivänä, perjantaina. Seura teki päätöspäivänä kaksi hankintaa. Bayern Münchenin laitapuolustaja Juan Bernat, 25, liittyi pariisilaisten vahvuuteen kolmen vuoden...

Vastuu putosi Guardiolan lähdettyä – PSG hankkimassa pelaajan Bayernista

Espanjalaisen mediatalo COPE:n mukaan PSG on löytänyt kaipaamansa laitapuolustajan itänaapurista Saksasta. COPE kertoo, että pariisilaisseura vahvistaa rivejään Bayern Münchenistä siirtyvällä Juan Bernatilla. Bernat tulee allekirjoittamaan kolmevuotisen sopimuksen. Bernat...

Bayern Münchenin puolustaja lähetti terveiset sairaspediltä: ”Leikkaus onnistui!”

Nilkkaongelmien vuoksi jalkaleikkaukseen joutunut Juan Bernat sai tänään Bayern Münchenin kannattajat huokaisemaan helpotuksesta. Mies nimittäin latasi Twitteriin kuvan, jonka saatesanoina hän kertoi leikkauksen menneen...

Manchester City kääntää katseet Bayern Müncheniin – outo hankinta kiikarissa

Manchester Cityn manageri Pep Guardiola on Daily Mirrorin mukaan entisen seuransa Bayern Münchenin puolustajan Juan Bernatin perässä. Guardiola hankki Bernatin Bayerniin Valenciasta 2014. Avauskaudella peliaikaa...

Kova väite: Pep Guardiola kaappaamassa kaksi entistä pelaajaansa Bayernista Manchester Cityyn

Viime otteluissa takellelleen Manchester Cityn valmentaja Pep Guardiola yrittää houkutella entisiä pelaajiansa Bayern Münchenistä Manchester Cityyn, väittää The Sun. Juan Bernatista City olisi tarjoamassa reilua 20 miljoonaa euroa. Espanjan...

Bayern hankki espanjalaislupauksen – ”Erittäin hyvä investointi”

Bayern München on hankkinut riveihinsä 21-vuotiaan espanjalaislupauksen Juan Bernatin. Bernat siirtyy Valenciasta viiden vuoden sopimuksella. Alle 21-vuotiaiden maajoukkueessakin pelannut Bernat läpäisi Bayernin lääkärintarkastuksen maanantaina. Hän...
Nappaa jopa 200€ pelirahaa + 600 ilmaiskierrosta!
Nappaa jopa 200€ pelirahaa + 600 ilmaiskierrosta!