Chelsean kannattajien suut kääntyvät tällä hetkellä puolittaiseen hymyyn, kun mainitsee nimen Eden Hazard.

Joukkueen belgialaistähti on ollut alkukaudesta hurjassa vireessä. Hazard, 27, on pelannut tällä kaudella kahdeksan ottelua, joissa hän on viimeistellyt yhteensä seitsemän osumaa ja antanut kaksi maalisyöttöä.

Vaikka Chelsean fanit ovat saaneet runsaasti aihetta iloon Hazardin esityksistä, kaivertaa kannattajia varmasti belgialaisen tulevaisuus. Hänellä on kaksi vuotta jäljellä sopimuksessaan ja hänet on jo vuosien ajan yhdistetty Real Madridiin.

Hazard ei tuntunut vielä BT Sportin haastattelussa itsekään tietävän, mitä hän haluaa tulevilta vuosilta.

– Olen onnellinen täällä. Uusi manageri (Maurizio Sarri) on tullut, ja me nautimme pelaamisesta hänen kanssa. Joten uskon, että tänne jääminen (kesällä) oli oikea päätös.

– Nyt olen Chelseassa. Minulla on kaksi vuotta jäljellä sopimuksessani. Voin solmia uuden diilin, ehkä en. En tiedä. Tärkeintä mielessäni on seuraava peli.

Hazardilta kysyttiin, voisiko hän pelata koko loppu-uransa Chelseassa.

– Kyllä, tietysti. Mutta on myös mahdollisuus, että lähden vuoden tai kahden päästä. Fanit rakastavat minua. Pidän tästä seurasta ja kaupungista. Uskon, että joukkuekaverinikin rakastavat minua!

– Joten minun on helppo jäädä tänne. Mutta kuten sanoin, olen onnellinen, jos lähden ja olen onnellinen, jos jään.

– Tämä seura on nyt osa elämääni. Saa nähdä.