Entinen VPS-toppari on kuluttanut vaihtopenkkiä Norjassa: ”Voisi sanoa, että loukkaannuin väärään aikaan”
Kuva: Juha Tamminen
Norjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava Mikko Viitikko ei ole päässyt vielä pelaamaan huhtikuussa sattuneen karmean loukkaantumisensa jälkeen. Fredrikstadin 23-vuotias toppari on ollut kunnossa jo viikkoja, mutta hän on joutunut kiltisti odottamaan vuoroaan kentälle pääsyn suhteen.
– Meillä on kulkenut pelit niin hyvin, että kokoonpanoa ei ole tarvinnut vaihtaa. Topparit ovat onnistuneet ja pelanneet hyvin, joten minulle ei ole tarjoutunut oikein mahdollisuutta. Tämä on futista. Voisi sanoa, että loukkaannuin väärään aikaan, kakkosjoukkueen otteluista pelituntumaa hakenut Viitikko kertoo Suomifutis-sivustolle.
Aika Norjassa ei ole silti mennyt vanhan VPS-pelaajan mielestä hukkaan.
– Olen treenannut hyvin ja saanut paljon positiivista palautetta valmentajalta. Omasta mielestäni olen kehittynyt. Täällä tempo on paljon kovempi ja ratkaisut pitää tehdä paljon nopeammin. Lisäksi olen mennyt fysiikassa eteenpäin.
Fredrikstad on lähellä nousta sarjaporrasta ylöspäin.
– Johdamme tällä hetkellä sarjaa pisteellä, kun sitä on kuusi ottelua jäljellä. Pelaamme sunnuntaina sarjakakkosta vastaan, johon minäkin voin päästä kentälle, koska avaavalla topparillamme on vammaa. Olen ihan valmis hyppäämään kentälle, Viitikko toteaa.
Omien peliensä ohessa Viitikko on seurannut myös Vaasan Palloseuran edesottamuksia.
– Nyt on tullut huonoja tuloksia. Joukkue ei ole saanut kolmea pistettä aikoihin. En tiedä, mikä tänä vuonna heille on tullut, koska nyt ei ole mitään europelidarraa, Viitikko sanoo viitaten viime syksyyn, kun VPS suorastaan romahti tuloksellisesti tiputtuaan eurokentiltä.
VPS matkaa lauantaina PS Kemin vieraaksi niskassaan kahdeksan ottelua ilman voittoa. Kemiläiset ovat sarjassa viimeisenä ja putoaminen Ykköseen näyttää todennäköiseltä. Viitikko ei halua aliavioida silti joukkuetta.
– Kemi-peli voi olla kaikkein vaikein juuri nyt. Kemi taistelee hengestään ja pelaajat työpaikoistaan. Katsoin sen Sebastian Sorsan Rakkaudesta lajiin -ohjelman, josta näin, että kyllä Kemissäkin painetaan hommia ja siellä on kova työmoraali.
Viitikko uskoo kuitenkin vanhan seuransa kahmivan voiton.
– 2-0. Seba Strandvall iskee yhden ja Juha Hakola toisen lopussa. Strandvall on pelannut tosi hyvän kauden ainakin tuloksellisesti, toppari kehuu.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa