FC Lahden valmentajan paikalle tunkua – kyselyitä tullut myös ulkomailta

© Kuva: Juha Tamminen

FC Lahti ilmoitti viime viikolla, että edustusjoukkueen päävalmentaja Toni Korkeakunnas ei jatka pestissään kaudella 2019.

Korkeakunnas siirtyi Lahteen vuonna 2014 ja saavutti heti ensimmäisellä kaudellaan ”Mustien kuhnurien” kanssa pronssia Veikkausliigassa.

FC Lahden toimitusjohtaja Tomi Honkanen kertoo Veikkausliigan sivuilla, että pian aukeava päävalmentajan pesti on herättänyt kiinnostusta.

– Kiinnostusta on ollut aika paljon ja hakemuksia ja kyselyitä on tullut useita myös ulkomailta.

– Tulemme maanantaina tekemään jatkosuunnitelmaa siitä, kuinka etenemme asian kanssa. Eli millaisia hakemuksia jo on ja onko henkilöitä, joita meidän pitäisi itse lähestyä. En halua tässä vaiheessa eritellä tarkemmin hakemusten määrää tai ketkä hakemuksia ovat jättäneet.