HJK:n dilemma analyysissä – kausikorttien määrä paisuu, mutta yleisömäärät laskevat
Kuva: Juha Tamminen
Keskiviikkona 29. suomenmestaruutensa varmistaneen HJK:n yleisömäärän lasku on herättänyt kauden aikana keskustelua. Taustojen avaamiseksi HJK julkaisi kotisivuillaan oman analyysinsä yleisömäärien ja lipputulojen kehityksestä viimeisten kymmenen kauden ajalta.
HJK:n analyysistä selviää, että sen kotipelien yleisökeskiarvo on vaihdellut 4 000 katsojan molemmin puolin. Parhaimmillaan on ylletty hieman yli 5 000:een. Vuonna 2013 tunnetut kotimaiset pelaajat toivat yleisömäärään piikin, ja vuosina 2015-2017 loppuunmyydyt Stadin derbyt HIFK:ta vastaan nostivat keskiarvoa merkittävästi.
– Yleisesti isot piikit katsojamäärissä näyttävät muodostuvan, kun ottelussa on iso urheilullinen tai muu panos, esimerkiksi derby. Heikoimmat lukemat tulevat, kun panos on pieni, jos esimerkiksi sarja on jo ratkennut, HJK:n kaupallinen johtaja Sami Smolander selvittää.
Voikin siis todeta, että HJK:n liian suuri ylivoima näkyy negatiivisesti joukkueen yleisömäärissä. Kun todellista mestaruustaistelua ei synny, katsojaluvut putoavat.
Jatkuvassa kasvussa on ollut HJK:n ostettujen kausikorttien määrä. Kausikorttien määrä on analyysin mukaan ollut jo pitkään huomattavasti isompi kuin HJK:n yleisökeskiarvo. HJK kun ilmoittaa yleisömääräksi porttilaskurien ilmoittaman lukeman eikä myytyjen lippujen määrää.
Kausikorttimyynti on jopa viisinkertaistunut vuodesta 2009, mutta suuri haaste onkin analyysin mukaan se, kuinka kausikorttien käyttöastetta voitaisiin nostaa. Siksi HJK pyrkiikin parantamaan Telia 5G Areenan palveluita ja viihtyvyyttä.
– Yleisön paikalle saaminen ja viihtyvyys on aina omalla vastuullamme, emmekä ole toistaiseksi onnistuneet siinä niin hyvin kuin toivoisimme. Tässä meillä riittää vielä paljon työtä, mutta aiomme jatkaa ponnisteluja, jotta mahdollisimman moni voisi nauttia huippujalkapallosta Helsingissä, Smolander vakuuttaa.
HJK:n koko analyysiä pääsee tutkailemaan täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan

- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin