Inter-tulokas kohtaa tuttuja Turun derbyssä: ”Kentällä kaveruus unohdetaan”

19-vuotias Lassi Viholainen pelaa debyyttikauttaan Veikkausliigassa. Vastuu Interin edustusmiehistössä on lisääntynyt koko ajan kauden edetessä, ja edellisessä ottelussa VPS:ää vastaan laitahyökkääjä viimeisteli myös liigauransa avausmaalin.
Maanantaina Viholainen valmistautuu yhteen loppukauden odotetuimmista otteluista, kun edessä on kauden kolmas Turun derby. Kaksi aiempaa ottelua ovat päättyneet TPS:n voittoon (2-1) ja 1-1 -tasapeliin, joten kenties tänään on Interin vuoro. Siihen ainakin haluaa uskoa Viholainen, joka tuntee hyvin myös jokusen TPS:n pelaajan.
– Meillä ei ole mitään muuta tavoitetta kuin saada ne kolme pistettä keinolla millä hyvänsä. Vain tulos merkitsee, Viholainen sanoo FC Interin YouTube-kanavan haastattelussa.
– Pelasin nappuloissa Ruskon Pallossa, ja Tepsin Juho Montolan kanssa ollaan pelattu yhdessä oikeastaan siihen asti, kun siirryin Interiin. Edustuksen pelaajista tunnen hyvin myös Joakim Latosen.
– Kentän ulkopuolella olemme kavereita, mutta sitten kun pilliin vihelletään, kaverisuhteet unohdetaan.
Lukiota käyvä Viholainen kuvailee liigauransa avausmaalia tyypilliseksi maaliksi itselleen. Hän sai pallon Niilo Mäenpäältä, haastoi puolustajan ja ampui pallon takanurkkaan.
– Ei siinä voimaa tarvittu, jos veto on tarpeeksi tarkka, Viholainen kuvailee osumaansa.
Viholainen on pelannut lisäksi A-juniorien pelejä sekä Interin kakkosjoukkueen otteluita Kolmosessa. VPS-peli mukaan lukien nuori mies laskee pelanneensa 12 päivän sisällä viisi ottelua.
Ottelu TPS-Inter alkaa Turun Veritas Stadionilla kello 18.30.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kova nimi saatavilla: Saksan maajoukkuepelaaja vapautuu markkinoille
- Dramaattinen mestaruustaistelu Italiassa – näin voittaja ratkeaa
- Kaikki Serie A:n maanantain pelit on peruttu
- Barcelonalle surkeita uutisia – tähtihyökkääjä sivuun Mestarien liigan välieristä?
- Veikkausliigaseuran valmentaja täräytti: ”Meidän olisi pitänyt voittaa kuudella tai seitsemällä osumalla”
- 17-vuotias KuPS-lupaus täräytti ensimmäisen Veikkausliigan maalinsa unelmalaukauksella – ”Katsotaan, saanko edes unta”
- Jürgen Kloppin agentti otti kantaa viime päivien huhuihin
- Ilves jatkoi voittokulkuaan Veikkausliigassa murskalukemin
- Tavoiteltu maalipyssy antoi kommentin tulevaisuudestaan – eilen kauden viides hattutemppu!
- Kroatian EM-kisapelaaja kuoli traagisessa onnettomuudessa 39-vuotiaana
- Kaikki Serie A:n maanantain pelit on peruttu
- Veikkausliigaseuran valmentaja täräytti: ”Meidän olisi pitänyt voittaa kuudella tai seitsemällä osumalla”
- Barcelonalle surkeita uutisia – tähtihyökkääjä sivuun Mestarien liigan välieristä?
- 17-vuotias KuPS-lupaus täräytti ensimmäisen Veikkausliigan maalinsa unelmalaukauksella – ”Katsotaan, saanko edes unta”
- Jürgen Kloppin agentti otti kantaa viime päivien huhuihin
- Dramaattinen mestaruustaistelu Italiassa – näin voittaja ratkeaa
- Kova nimi saatavilla: Saksan maajoukkuepelaaja vapautuu markkinoille
- Tavoiteltu maalipyssy antoi kommentin tulevaisuudestaan – eilen kauden viides hattutemppu!
- Ilves jatkoi voittokulkuaan Veikkausliigassa murskalukemin
- Luis Enrique valmis tekemään historiaa PSG:ssä