”Jos on löysä, niin on löysä”. Nuo Mixu Paatelaisen keväällä 2015 lausumat sanat ovat painuneet taatusti monen suomalaisen jalkapallon ystävän muistijälkeen. Sanat ovat vainonneet Huuhkaja-faneja pitkään, mutta juuri nyt ne tuntuvat lähes muinaiselta historialta.

Kolme kuukautta sen jälkeen, kun Paatelainen oli nöyryyttänyt julkisesti pelaajiaan edellämainituin sanoin, Palloliitto antoi miehelle monoa. Vuonna 2016 Hans Backe käväisi vetämässä Huuhkajissa voitottoman vuoden, mutta sitten siirryttiin Markku Kanervan aikaan.

Suomen pelaajisto on pitkälti sama kuin Paatelaisen aikana vuonna 2015, mutta löysyydestä ei ole enää tietoakaan. Ilmapiiri on raikas, ja ennen kaikkea optimismintäyteinen. Huuhkajat eivät vaikuta pelokkailta ja virheitä kammoavilta, vaan uskovat itseensä, kantavat tarvittaessa pelikavereitaan hartioillaan ja taistelevat joka pallosta. Itseluottamus on vihdoin korjattu.

Pedagogi heivasi löysyyspuheet museoon

Kenties Suomen A-maajoukkue kaipasi taakseen pedagogia. Opettajankoulutuksen saanut Kanerva osaa käsitellä pelaajia, antaa kritiikkiä rakentavasti ja puhaltaa joukkueen täyteen yhteishenkeä. Ja juuri positiivinen yleisvire on tuonut myös tuloksia.

Ei Rive pyörää ole uudestaan keksinyt. Tuloksia on kuitenkin tullut siihen tahtiin, että Kanerva on yksi Suomen maajoukkuehistorian menestyksekkäimmistä valmentajista. Pelaajavalinnat ovat osuneet häränsilmään, ja mikä tärkeintä, joukkueen henkinen kantti on täyttä rautaa.

Aina peli ei silmiä hivele, mutta Suomi kairaa hyviä tuloksia yhtenään. Kuuden viimeisen panoksellisen ottelun saldo on neljä voittoa ja kaksi tasapeliä, ja näistä kuudesta pelistä neljässä vastustajan FIFA-ranking on ollut Suomen vastaavaa parempi.

Tuurit eivät ole välttämättä Suomen puolella, mutta voittoja tulee siitä huolimatta. Unkaria ja Viroa vastaan Suomi kolisutteli maalipuita yhteensä kolmesti, mutta kentällä varmistettiin, ettei tolppavetoja tarvinnut jossitella. Eikä loppuhetkien paniikista ollut kummassakaan pelissä tietoakaan.

Markku Kanerva on tehnyt Huuhkajista sellaisen, miltä hyvän maajoukkueen pitääkin näyttää: Suomi on juuri nyt suurempi kuin osiensa summa.

Kuva: Juha Tamminen

Ei pakkovoiton pelkoa

Pakkovoitto on ollut yksi suomalaisen urheiluterminologian keskeisimmistä sanoista niin pitkään kuin jaksan muistaa. Hyvää se on tuskin yhdellekään suomalaiselle urheilijalle tai suomalaisjoukkueelle tehnyt. Onneksi Nations Leaguen lähtökiihdytyksessä on maltettu olla hirttäytymättä pakkovoittoon, vaikka sekin olisi ollut mahdollista.

Kun pelataan karkeasti sanottuna kolmen samantasoisen maan kanssa samassa lohkossa, on lohkovoitto ainoa järkevä tavoite. Kun karsinta alkaa kahdella kotipelillä, eikä niissäkään ole vastassa lohkon ennakkosuosikki Kreikka, oli kuusi pistettä lähtökohtana varmaan kaikkien mielissä. Silti ”pakkoa” ei korostettu missään vaiheessa, vaan Huuhkajat näki suotuisassa otteluohjelmassa mahdollisuuden – johon se myös tarttui.

Suomi ei ollut aloittanut kahdella voitolla mitään karsintalohkoa 40 vuoteen, ja nyt paistatellaan lohkokärjessä. Myös lokakuun osalta ohjelma on suosiollinen, sillä seuraavaksi Huuhkajat vierailee Tallinnassa, ja sen perään on edessä lohkon viimeinen kotiottelu. Taivas on auki, ja hyvä henkinen tila voi kantaa ties kuinka pitkälle. Mikä parasta, positiivisuudella on taipumusta muotoutua positiivisuuden kierteeksi.

Itseluottamus kunnossa myös arkityön parissa

Yhtenä tärkeänä osana Huuhkajien eheytyneessä itsetunnossa pidän pelaajien realistisia seuravalintoja. Moni näkisi ehkä mieluummin Teemu Pukin Valioliigassa, Robin Lodin pääsarjatasolla ja Pyry Soirin missä tahansa muualla kuin Itävallan sarjassa. Suomen maajoukkuepelaajien viimeaikaisia seuravalintoja yhdistää kuitenkin se, että jokainen valinta on tehty peliaika edellä.

Kuva: Juha Tamminen

Vaihtopenkillä kasvaa vain harvojen itseluottamus, ja suomalaispelaajat tuntuvat hoksanneen, että on parempi nauttia isoista minuuteista ”itselle sopivalla tasolla” kuin tavoitella liian äkkiä liian paljon. Moni Huuhkajien pelaajista on oman sarjansa tai joukkueensa tähti, ja tulokset näkyvät Nations Leaguen sarjataulukossa.

Suomen joukkueesta oli loukkaantumisten takia sivussa karkeasti sanottuna puolet normaalista avauskokoonpanon pelaajista. Harvojen Top 5 -liigojen pelaajiemme Niklas Moisanderin ja Perparim Hetemajn lopettamista maajoukkueessa ei ole jääty surkuttelemaan, vaan muun muassa Joona Toivio ja Rasmus Schüller osoittivat kasvaneensa vastuunkantajiksi.

Jokainen syyskuun maaotteluissa kentällä nähty pelaaja osoitti olleensa luottamuksen arvoinen, mutta entäs sitten, kun Joel Pohjanpalo, Fredrik Jensen, Glen Kamara, Alexander Ring ja luoja paratkoon Roman Eremenko ovatkin taas käytettävissä? Suomen A-maajoukkuetta ei ole totuttu tuntemaan järin leveästä pelaajamateriaalista, mutta juuri nyt tuntuu siltä, että Markku Kanervalla on käsissään positiivinen ongelma.