FIFA:n maanantaisessa The Best -gaalassa koettiin historiallinen hetki. 33-vuotias Luka Modric valittiin vuoden pelaajaksi maailmassa, ja siten hänestä tuli ensimmäinen pelaaja vuosikymmeneen, joka kykeni murtamaan Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon ylivallan ja sai FIFA:lta kyseisen tunnustuksen (lue uutinen).

Luka Modric pelasi hienon kauden, oman uransa parhaan. Modric kapellimestaroi Real Madridin keskikenttää ja juhli joukkueensa kanssa kolmatta perättäistä Mestarien liigan voittoa. Myös MM-kisoissa pieni velho oli elementissään. Modric valittiin MM-turnauksen parhaaksi pelaajaksi, ja hän johdatti upealla pelaamisellaan Kroatian aina MM-finaaliin asti.

Modricin voitto oli hyvin ansaittu, ei siinä mitään. Silti voidaan aiheellisesti myös miettiä, oliko hän vain oikea mies oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Messin ja Ronaldon duopoli olisi voinut murtua jo aiemmin, jos niin olisi haluttu.

Kaksintaistelu on rakastettu draama, jota on haluttu ruokia

Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo ovat kiistatta oman aikakautensa parhaat pelaajat. Monet nostavat heidät myös kaikkien aikojen parhaiksi pelaajiksi, eikä siinä ole mitään väärää. Kansainvälinen jalkapalloyhteisö on nauttinut herrojen välisestä kaksintaistelusta täysin rinnoin. Real vastaan Barca, kirppu vastaan bodari, Amerikka vastaan Eurooppa.

He ovat kuin kaksi sarjakuvatähteä, joista molemmille löytyy oma vankka kannattajakuntansa. Molempia sekä rakastetaan että vihataan, mutta ennen kaikkea Messin ja Ronaldon kaksintaistelu on ollut median rakastama draama.

Vaikka Messi ja Ronaldo ovatkin jo selvästi 30 ikävuoden tuolla puolen, ei kummankaan taso notkahtanut viime kaudella alkuunkaan. Messi voitti Barcelonassa tuplamestaruuden ja teki liigassa 34 maalia, uransa viidenneksi parhaan saldon. Käytännössä kaikki keskeiset La Liga -tilastot menivät Messin nimiin. Cristiano Ronaldo puolestaan voitti kuudennen kerran peräkkäin Mestarien liigan maalikuninkuuden.

Ei olisi ollut mikään vääryys antaa tänäkin vuonna The Best -palkintoa jommallekummalle edellämainituista. Mutta ehkä FIFA:lle – tai tarkemmin sanottuna palkinnosta äänestäneille valmentajille, maajoukkuekapteeneille, toimittajille ja faneille – aika oli kypsä vaihdokselle.

Voittaja katsottu aiemmin suoraan maalitilastoista?

Palkintogaalojen jälkipeleissä muistutetaan aiheellisesti siitä, että on jo sinänsä täysin epäreilua vertailla eri pelipaikkojen pelaajia, jotka pelaavat eri kilpailuissa. Absoluuttista paremmuuden mittaria kun ei ole olemassakaan. Siksi palkinnot tuppaavatkin usein päätymään pelaajille, joiden nimi löytyy korkealta maalitilastoista. Numerot helpottavat valinnan tekoa.

Messin ja Ronaldon ylivaltaa on helpottanut myös se, että Barcelona ja Real Madrid ovat voittaneet viimeisestä kymmenestä Mestarien liiga -kaudesta seitsemän. Seurajoukkuefutiksen arvostetuimman kilpailun voitto on siloitellut usein tien myös henkilökohtaiseen palkintoon.

Voidaan silti kysyä, että entäs ne muiden vuosien Mestarien liiga -voittajat sitten? Olisiko Chelsean raudanluja kapteeni John Terry voinut olla paras vuonna 2012, tai Bayern Münchenin alakerran loistavat Manuel Neuer tai Phillip Lahm vuonna 2013? Entäs Internazionalen Wesley Sneijder, joka pelasi kirjaimellisesti mestarillisen UCL-kauden vuonna 2010 ja eteni Hollannin kanssa saman vuoden kesällä MM-finaaliin voittaen myös kisojen maalitilaston?

Kuten tiedämme, vastaus on ei. FIFA:n vuoden pelaajaksi (tuolloin Ballon d’Orin kanssa yhdessä) valittiin kaikkina näinä vuosina joko Messi tai Ronaldo. Osin siksi, että herrat juhlivat aina maalitilastoissa – ihan sama, kuinka moni näistä maaleista tuli pilkulta tai merkityksettömissä ja jo ratkenneissa peleissä. Silläkään ei ollut merkitystä, että herroilla oli pelikavereinaan paljon laadukkaampia pelaajia kuin muilla verrokeilla. Ja osin heidät valittiin tietysti siksi, että media ja kansa on rakastanut Messin ja Ronaldon kaksintaistelua.

Aivan hyvin palkinnon olisi voinut voittaa jonain vuonna myös vaikkapa Xavi, Andrés Iniesta tai Sergio Ramos, mutta näyttävyys ja tehokkuus on aina ohjannut katseet tuttuun Messin ja Ronaldon suuntaan. Kunnes vihdoin nyt koitti aika palkita pelaaja, joka tekee työtään sen maalinsylkijän takana.

Modricin valinnalla jalkapalloyhteisö antoi signaalin, että muidenkaan ei tarvitse odottaa Messin ja Ronaldon lopettamista ennen kuin suurimpia henkilökohtaisia tunnustuksia on mahdollista voittaa. Seuraava askel olisi se, että pysti ojennettaisiin maalivahdille, puolustajalle tai jollekulle keskikentän näkymättömälle ja väsymättömälle duunarille. Vääryys ei olisi ollut tänä vuonnakaan antaa palkintoa vaikkapa Raphaël Varanelle tai N’Golo Kantélle.

Kolmessa gaalassa on ainakin yksi liikaa

Jokainen asettakoon näille palkinnoille arvoa juuri niin paljon kuin itse haluaa. Joka tapauksessa uskon vakaasti siihen, että arvostus olisi yleisesti ottaen paljon suurempaa, jos parhaan pelaajan palkintoja jaettaisiin vuosittain vain yksi.

[readmore from=The-Best]

Nyt palkintoja on kolme. Luka Modric valittiin jo elokuun lopussa UEFA:n vuoden pelaajaksi toimittajien ja valmentajien äänestyksessä. Eilen hänet äänestettiin FIFA:n vuoden pelaajaksi ja tammikuussa on edessä kenties se kaikkein odotetuin, eli Ballon d’Or -palkinto. Äänestyskäytäntö ja äänestykseen osallistujat vaihtelevat, mutta periaatteessa jokaisessa palkinnossa on kyse samasta asiasta. Euroopan kenttien ulkopuolelta ei ihan lähitulevaisuudessakaan tulla maailman parasta pelaajaa valitsemaan.

Nykyinen sekamelska ei palvele ketään, mutta keskinäinen nokittelu on johtanut siihen, että UEFA ja FIFA tarvitsevat omat palkintonsa. Lopulta FIFA sanoutui myös Ballon d’Orista irti ja perusti vuonna 2016 oman gaalansa. Palkinnot menevät iloisesti sekaisin medialtakin, joten ei ihme, etteivät kannattajatkaan aina pysy perässä. Jos vaikkapa Antoine Griezmann voittaisi tammikuussa Ballon d’Orin, niin maailman paras pelaaja olisi siis yhtä aikaa Griezmann ja Modric.