Kakkosen Gnistanin lupaus Oliver Antman on saanut ulkomailta sopimuksen. 17-vuotias hyökkääjä siirtyy Tanskan pääsarjaseura FC Nordsjaellandin riveihin.

Antman vieraili kesällä joukkueen testeissä. Suomalainen muutti Tanskaan jo heinäkuun alussa, mutta alaikäisen pelaajan kansainväliseen siirtoon tarvittiin erikoislupa FIFA:lta.

Näin siirto varmistui vasta tänään.

Gnistanin tiedotteen mukaan Nordsjaelland maksaa merkittävän siirtokorvauksen, joka saattaa vielä kasvaa menestyksen myötä.

Tammikuussa seuraan saapunut Antman on ensimmäinen Gnistanin historiassa ulkomaille.

. Ensimmäistä kertaa Gnistanista siirrytään ammattilaiseksi ulkomaille ja tarkoituksena on, että tämä ei ole ainutkertainen tapaus. Haluamme, että Gnistan on jatkossa lyhin tien nuorille pelaajille Suomesta ulkomaisiin seuroihin. Uskon, että meidän nykyinen organisaatio sekä kansainväliset suhteet mahdollistavat tämän, Gnistan-manageri Antti Uusitalo kehui seuran tiedotteessa.

Antman ehti pelata tällä kaudella seitsemän ottelua Kakkosta Gnistanissa ja teki yhden maalin.