Suomen äänestäjät yksimielisiä The Best -valinnoissa – kärkikaksikon äänet puolustajalle
Kuva: Getty Images
33-vuotias keskikenttäpelaaja Luka Modric valittiin maanantaisessa The Best -gaalassa FIFA:n vuoden parhaaksi pelaajaksi. Kroatialainen syrjäytti valtaistuimelta Cristiano Ronaldon, joka oli voittanut palkinnon kahtena edellisvuonna. Tämän vuoden äänestyksessä Ronaldo sijoittui toiseksi.
Edellämainittu kaksikko oli myös Suomen äänestäjien, maajoukkuevalmentaja Markku Kanervan sekä Huuhkajien kapteenin Tim Sparvin listoilla. Kanerva ja Sparv olivat osin yksimielisiä, sillä molemmat äänestivät Modricia vuoden parhaaksi pelaajaksi.
Kanervan listalla kakkosena oli toppari Raphaël Varane, joka voitti samana vuonna sekä Mestarien liigan Real Madridissa että maailmanmestaruuden Ranskan paidassa. Ronaldon Kanerva sijoitti kolmoseksi.
Sparvin näkemys puolestaan oli, että Cristiano Ronaldo oli vuoden toiseksi paras. Kolmanneksi Sparv nosti Lionel Messin.
Median äänet jäivät Suomelta ilmeisesti antamatta, sillä julkistetuissa tuloksissa ei Suomen toimittajääniä lainkaan näy.
[readmore from=The-Best]
Kärkipään osalta äänissä vedettiin kursailematta kotiinpäin. Portugalin maajoukkuevalmentaja Fernando Santos äänesti vuoden pelaajaksi Cristiano Ronaldoa ja Kroatian luotsi Zlatko Dalic Modricia. Ranskan päävalmentaja Didier Deschamps rustasi listoilleen pelkästään ranskalaisia (Antoine Griezmann, Raphaël Varane ja Kylian Mbappé).
Cristiano Ronaldon listoille ei mahtunut Lionel Messi lainkaan. Ronaldo antoi äänensä järjestyksessä Varanelle, Modricille ja Griezmannille. Luka Modricin listalla Cristiano Ronaldo oli vastavuoroisesti kakkosena, niin ikään Raphaël Varanen jälkeen. Entiset seurakaverit arvostavat siis mitä suurimmin Real Madridin luottotopparia.
Lionel Messin valinnat olivat järjestyksessä Luka Modric, Kylian Mbappé ja Cristiano Ronaldo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen

- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti