Veikkausliigan ihmenousu veti IFK-luotsin hiljaiseksi: ”Tätä ei saa tapahtua enää koskaan”
Kuva: Juha Tamminen
Maarianhaminassa pelattiin sunnuntaina yksi veikkausliigakauden erikoisimmista otteluista, jolle koko sarjan historiastakaan tuskin montaa verrokkia löytyy. Kotijoukkue IFK Mariehamn johti ottelua 51 peliminuutin jälkeen 2-0, mutta sitten Ilves pani hyrskynmyrskyn. Tamperelaiset takoivat reiluun puoleen tuntiin peräti kuusi maalia. Kun vielä IFK:kin teki lopussa lohtumaalin, kirjattiin lopputulokseksi ”tenniserä” 3-6 (lue ottelusta lisää täältä).
IFK Mariehamnin päävalmentaja Peter Lundberg ei voinut kuin pyöritellä päätään pelin jälkeen.
– Kun Ilves sai 2-1-kavennuksen, edessä olikin painajainen. Olimme shokissa, täysin lamaantuneita ja romahdimme täysin. Luulimme että olemme nyt vahvempia kuin aiemmin, mutta kuusi maalia 35 minuutissa, Lundberg surkutteli Veikkausliigan kotisivuilla.
– Täysin käsittämätöntä, emme voi kuin pyytää anteeksi ja tätä ei saa tapahtua enää koskaan.
Samat joukkueet olivat kohdanneet edellisessä ottelussaan vain neljä päivää aiemmin. Ilves lähti vieraspeliin todella nuorella joukkueella, sillä sen avauskokoonpanon keski-ikä oli vain hieman yli 21 vuotta. Juuri rotaatiossa oli kuitenkin nousun ja voiton avain.
– Toisella jaksolla IFK selvästi väsähti. Se, että he vaihtoivat vain yhden pelaajan viime pelistä loukkaantumisen vuoksi, alkoi näkyä. Aloimme pelata suorempaa palloa kovalla kulutuksella olleita saarelaisia vastaan. Meillä oli enemmän vaihtuvuutta ja hyvät energiatilat, Ilveksen luotsi Jarkko Wiss selvitti Ilveksen kotisivuilla.
– Meillä oli viisi A-junnua avauksessa. Sieltä löytyi näyttämisen halua ja ennakkoluulottomuutta. Mahtava esitys kokenutta ja rutinoitunutta Maarianhaminaa vastaan.
LUE MYÖS:
Tuohen vanhoille asiakkaille 50 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta – vain 1 eurolla!
- Peli: Big Bass Splash
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Iso valioliigasiirto kaatui – MM-kisojen kohuhyökkääjä voi silti vaihtaa seuraa
- Miten Viljami Sinisalon peliajan käy? Celtic hankki uuden maalivahdin
- Virallista: AC Oulu myy hyökkääjänsä Belgian pääsarjaan
- Katso: Veikkausliigan loppusarjojen otteluohjelmat julkaistu
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Virallista: Juventus sai havittelemansa ykköshyökkääjän – joukkueen pisin pelaaja
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Valioliigassa ennätyssiirto!
- Virallista: Juventus sai havittelemansa ykköshyökkääjän – joukkueen pisin pelaaja