Hurja espanjalaisväite: José Mourinho odottaa potkuja Real Madridiin siirtymistä varten
Kuva: Getty Images
Espanjalaislehti El País väittää, että Manchester Unitedin manageri José Mourinho on matkalla takaisin tehtävään, jota hoiti vuosina 2010-2013 – Real Madridin valmentajaksi.
Lehden tietojen mukaan manageri olisi jo keskustellut tehtävästä Realin toiminnanjohtajan kanssa, vaikka julkisuudessa onkin kieltänyt halunsa jättää United.
Artikkelissa mennään vielä pidemmälle. Siinä kerrotaan Mourinhon odottavan saavansa potkut manchesterilaisseurasta, voidakseen siirtyä Madridiin. Väitteen mukaan tämä ei halua itse irtisanoutua, koska menettäisi näin toimiessaan kymmeniä miljoonia euroja.
Manchester United on Valioliigassa kymmenentenä, yhdeksän pistettä kärkijoukkue Manchester Cityn, ja sen kanssa samassa pistemäärässä olevan Liverpoolin perässä. Mourinhon potkuista heikon alkukauden jälkeen ollaan keskusteltu mediassa päivittäin.
Panokset ovat siis todella kovat, joko Mourinhon itsensä, tai sitten asiasta uutisoivan lehden kohdalla, elleivät jopa molemmilla tahoilla. Mikäli puheet osoittautuvat perättömiksi, lienee managerin leirillä mahdollisuus esittää syyte kunnianloukkauksesta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”