José Mourinho sai potkukohun keskellä Man Unitedin seurajohdolta viestin
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin manageri José Mourinho kertoo saaneensa seurajohdolta viestin, jossa kehotettiin jättämään brittimediassa pyörineet huhut omaan arvoonsa.
Mirror-lehti uutisoi ennen viikonloppua, että Mourinho on saamassa potkut, kävi lauantain ottelussa Newcastlea vastaan mitä tahansa.
Ottelu alkoikin Unitedin kannalta katastrofin tavoin, sillä Newcastle johti kymmenen minuutin jälkeen jo kahdella maalilla. Mourinhon miehistö taisteli kuitenkin toisella jaksolla tasoihin ja Alexis Sánchez iski manchesterilaisille voittomaalin 90. minuutilla.
– Ne, jotka lukevat lehtiä ja pyörivät sosiaalisessa mediassa ajattelivat ehkä, että olen mennyt mies, sanoi Mourinho Talksportille.
– Jos en olisi saanut seurajohdolta tekstiviestiä, jossa neuvottiin, ettei kannata lukea (lehtien väitteitä), olisin ollut vakuuttunut myös.
Lehdistötilaisuudessa Mourinho oli äreällä päällä, kun häneltä kysyttiin, mitä hän sanoi joukkueelleen Newcastle-ottelun tauon aikana, ennen nousua voittoon.
– Uskon, että te (toimittajat) tiedätte, mitä minä sanoin. Jos te haluatte tietää, niin te tulette tietämään.
– Te tiedätte kaiken. Tiedätte, mikä pitää paikkaansa ja mikä ei. Olen aika varma, että soitatte pari puhelua ja saatte tietää, mitä sanoin tauolla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”