Kakkosen nousijajoukkue palkkasi valmentajakseen entisen Valioliiga-pelaajan
Pallo-Iirojen miesten edustusjoukkueen ja A-juniorien päätoimiseksi valmentajaksi on valittu englantilainen Scott Green. 48-vuotias Green tulee Raumalle perinteikkään Porthsmouthin organisaatiosta.
Green on osalle raumanseutulaisille jalkapallon ystäville tuttu nimi 1980-luvun ja 1990-luvun vaihteesta. Kaudella 1989 Derby Countin sopimuspelaaja Green oli lainalla Euran Pallossa.
Loistavan kauden jälkeen puolustaja Scott Greenin pelaajaura lähti nousuun. Mittavalla yli 20 vuoden ja 580 ottelun pelaajauralla mies pelasi esimerkiksi Englannissa Valioliigaa, Mestaruussarjaa ja Ykkösliigaa. Muun muassa Boltonissa kahdeksan kautta ja Wiganissa seitsemän kautta, jotka pitivät sisällään kaksi nousua Valioliigaan ja kaksi nousua Mestaruussarjaan.
Valmentajauransa Green aloitti Ashton Unitedin päävalmentajana kolmen kauden ajan, minkä jälkeen mies siirtyi Porthsmouthin pelaajatarkkailijaksi.
Porthsmouthin organisaatiossa Greenista tuli akatemian valmentaja, minkä jälkeen Green siirtyi Yeowil Townin Akatemian johtajaksi ja alle 20-vuotiaiden joukkueen valmentajaksi.
Green on toiminut nyt vuodesta 2013 alkaen Porthsmouthin valmennuspäällikkönä. Tehtäviin on kuulunut valmennuslinjan suunnittelu Porthsmouthin akatemialle ja seuran avustavien valmentajien johtaminen. Greenin tehtäviin on myös kuulunut osallistuminen Porthsmouthin edustusjoukkueen valintoihin, pelaajien analysointi ja pelaajasuositusten antaminen.
– Olen viimeiset 14 vuotta tehnyt töitä nuorten, 16-23-vuotiaiden, pelaajien kanssa ja koin, että nyt minulla on aika siirtyä eteenpäin valmentamaan myös aikuisia pelaajia. Englannissa päävalmentajan paikat ovat erittäin kilpailtuja ja kokemus edustusjoukkueen valmentamisesta on hyödyksi. Kun paikka tänne avautui, niin hain välittömästi, Scott kertoo Pallo-Iirojen sivuilla.
Pallo-Iirojen kanssa kahden vuoden sopimuksen tehnyt Green kävi syyskaudella Raumalla katsomassa edustuksen peliä ja keskustelemassa seuran kanssa kokonaisuudesta.
– Olen erittäin innoissani tulevasta pestistä ja on kunnia tulla valituksi johtamaan Pallo-Iirojen edustusjoukkuetta ja A-junioreita kohti uutta kautta.
Minkälaisen valmentajan tulevaksi kaudeksi Kakkoseen noussut Pallo-Iirot saa?
– Vahvuuteni valmentajana ovat ehdottomasti johtajuuteni, innokkuuteni ja intohimoni sekä vuorovaikutustaitoni. Kiinnitän paljon huomiota yksityiskohtiin ja olen tarkka siitä miten haluan meidän pelaavan.
– Valmentamani joukkueet pelaavat jalkapalloa niin, että peli etenee maata pitkin linja kerrallaan. Kiinnitän paljon huomiota tekniikkaan ja taktiseen puoleen: miten pelaajat sijoittuvat kentällä. Haluan, että jokainen pelaaja ymmärtää pelipaikkansa roolin niin, että he pystyvät ilmaisemaan itseään tietyn struktuurin sisällä, Green jatkaa.
– Korostan laatua ja johdonmukaisuutta kaikessa tekemisessä.
Pallo-Iirot voitti kaudella 2018 Länsi-Suomen Kolmosen. Joukkue keräsi 26 ottelusta 56 pistettä voittaen peleistään 17 kappaletta ja häviten neljä kertaa.
Scott Green @officialpompey'n organisaatiosta Pallo-Iirojen edustuksen ja A-juniorien päävalmentajaksi!
Yli 580 ammattilaisottelua pelaajauralla ja nyt viimeiset 5 vuotta Porthsmouthin valmennuspäällikkönä.
Tervetuloa, Scott!
Lisää
palloiirot.fi/?x254096=17153…
#PalloIirot
Yli 580 ammattilaisottelua pelaajauralla ja nyt viimeiset 5 vuotta Porthsmouthin valmennuspäällikkönä.
Tervetuloa, Scott!
Lisää
#PalloIirot
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kanada 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – yleisö buuasi tylsälle pelille
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Mohamed Salahin pelikunto on kysymysmerkki ensimmäisen MM-pudotuspelin alla
- Ghanan valmentaja kritisoi MM-kisojen laajennusta: ”Raha puhuu”
- Kap Verden MM-kapteenia tutkitaan raiskauksesta – väitetty rikos tapahtui päiviä ennen Suomi-peliä
- Etelä-Korean presidentti tulistui maan pudottua MM-kisoista: ”Olen täysin ymmälläni”
- MM-kisojen tähtipelaaja ylisti Cristiano Ronaldoa – ”Hän on roolimalli”
- Hollannin hyökkääjä sai surullisia uutisia kesken MM-kisojen
- Uruguayn maalivahdin katastrofikisoille ei ole vertaista koko MM-historiassa
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Virallista: Ilmari Niskanen löysi uuden seuran
- Harry Kane teki historiaa – näin kävi MM-kisojen L-lohkossa
- FC Lahden päävalmentaja sai tarpeekseen – vaatii VAR:ia Veikkausliigaan
- Piskuisen maan MM-menestys tuo mukavan rahapotin suomalaisseuralle
- Näkökulma: MM-kisojen uusi formaatti loi lohkovaiheeseen epäreilun asetelman
- Uruguayn maalivahti halusi itse tulla vaihtoon jättimokansa jälkeen
- Alkulohkot paketissa – näin MM-kisojen pudotuspelit jatkuvat
- Vinícius Júniorin maali hylättiin – Brasilian jalkapalloliitto vaatii tuomarikieltoa
