Lehtiväite: Cristiano Ronaldo sanoi ”ei” kolmelle suurseuralle ennen Juventus-siirtoa
Kuva: Getty Images
El Mundo -lehti väittää, että portugalilaishyökkääjä Cristiano Ronaldo, 33, kieltäytyi kolmen seuran tarjouksesta ennen siirtoaan Real Madridista Juventukseen.
Ronaldon agentille Jorge Mendesille kerrottiin aiemmin tänä vuonna, että pelaaja saa lähteä Madridista, jos jokin seura on valmis maksamaan hänestä 100 miljoonaa euroa.
Lehden mukaan ensimmäinen tarjous tuli Milanilta. Ronaldo päätti kuitenkin olla tarttumatta siihen, koska seura ei ole viime vuosina kilpaillut aivan absoluuttisella huipulla.
Ronaldon entisen seuran Manchester Unitedin kerrotaan tehneen ensimmäisen virallisen yhteydenoton Madridiin. Tarjous oli kuitenkin liian matala siihen, että siirto olisi lopulta voinut toteutua.
Sitten apajille ilmestyi PSG, jolla oli kuitenkin yksi ehto. Jos pariisilaiset olisivat hankkineet Ronaldon, sen olisi pitänyt tapahtua siirtoikkunan viimeisenä päivänä, jotta Real Madrid ei ehtisi yrittää napata Neymaria tai Kylian Mbappéta itselleen. Ronaldo näki tilanteen kuitenkin turhan riskialttiina.
Portugalilainen päätti itse tiedustella mahdollisuutta siirtyä Torinoon.
– Pidin heistä, koska se on hyvin organisoitu seura, enkä ole unohtanut sitä, että he yrittivät hankkia minut pelatessani Sportingissa, hän kommentoi.
Lähde: Marca
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Fabrizio Romano: José Mourinho siirtyy Real Madridin peräsimeen
- Lukas Hradeckyn AS Monacon kausi päättyi pettymykseen – takaportti auki europeleihin
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Antonio Conte vihjailee – paluu Italian päävalmentajaksi?
- Tässä on Chelsean uusi manageri – Lukas Hradeckyn ex-valmentaja puikkoihin
- Nyt puhuu Saksan valmentaja – kieltäytyi kommentoimasta Manuel Neuerin tilannetta
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- FIFA poistui Kiinasta tappio niskassaan
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”