Odotetut potkut virallistettiin – Aukesiko Thierry Henrylle työpaikka?
Kriisissä rypevä AS Monaco on vahvistanut päävalmentajansa Leonardo Jardimin irtisanomisen. Monaco on ollut Jardimin komennossa vuodesta 2014 lähtien. Hänen johdollaan Monaco palasi Ranskan liigassa mestaruuskantaan vuonna 2017, 17 vuoden tauon jälkeen. Samalla kaudella Monaco ylsi myös Mestarien liigan välieriin.
Kahden viimeisen kesän aikana Monaco on kuitenkin muuttunut rajusti. Joukkueen profiilipelaajat ovat vaihtaneet maisemaa, eivätkä uudet miehet ole saaneet joukkuetta lentoon. Tällä kaudella Monaco on Ligue 1:ssa vasta kolmanneksi viimeisenä (6 pistettä yhdeksästä ottelusta), ja Mestarien liigassakin molemmat ottelut ovat päättyneet tappioon.
Tulosten myötä Jardimin potkuja osattiin odottaa.
Miehen seuraajaksi on huhuissa nostettu vahvasti ranskalainen pelaajalegenda Thierry Henry. Henry toimi kesän MM-kisoissa Belgian apulaisvalmentajana, mutta kyttää nyt ensimmäistä päävalmentajapestiään.
41-vuotias Henry aloitti pelaajauransa juuri Monacossa, jossa hän juhli Ranskan-mestaruutta keväällä 1997. Kausina 1999-2007 Henry mätti maaleja Arsenalissa.
Lähde: BBC
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto