Pikkuhuuhkajien ex-luottomies Jaron valmennustiimiin – ”Oma ura loppui vähän kesken”
Ykkösen keskikastiin sijoittuva FF Jaro tiedotti keskiviikkona ensi kauden valmennuskaksikostaan. Seuran päävalmentajana jatkaa Niklas Käcko, joka aloitti joukkueen valmentajana elokuussa Tomi Kärkkäisen saatua potkut. Käcko solmi Jaron kanssa kaksivuotisen sopimuksen.
Käckon valmennuksessa Jaro on saalistanut loppukauden aikana kahdeksasta ottelusta 16 pistettä. Etenkin puolustus on pitänyt, sillä Jaron verkkoon on tehty näissä peleissä vain kolme maalia. Nolla piti jakson aikana kuudessa ottelussa peräkkäin.
– Minulla on erittäin hyvät fiilikset, päävalmentajan pesti on upea juttu. Jaron valmentaminen on tämän alueen yksi upeimmista hommista jalkapallon parissa, Käcko hehkutti tiedotteessa.
Aisaparikseen Käcko saa valmennusuraansa aloittelevan Jonas Portinin, joka on yksi viime vuosien menestyneimmistä Jaron kasvateista.
– On upeaa, että saamme Jonas Portinin mukaan. Se on asia, joka on ollut mielessä jo pitkään. Portin on persoonana täydellinen, hän oli kansainvälisesti todella kovan luokan pelaaja, joka elää jalkapalloa koko sielullaan. Hänellä on todella iso Jaro-sydän. Lisäksi tunnen Jonaksen jo hänen junioriajoistaan lähtien, Käcko jatkaa.
[readmore from=Jaro]
32-vuotias Portin pelasi kaikkiaan 21 maaottelua Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa. Huippulupaava toppari pelasi myös Pikkuhuuhkajien joukkueessa vuoden 2009 EM-lopputurnauksessa Ruotsissa.
EM-kisojen jälkeen Portin siirtyi italialaiseen Ascoliin, ja sieltä myöhemmin samalla sarjatasolla Serie B:ssä pelanneeseen Padovaan. Pelaajaura kuitenkin päättyi kesällä 2012, kun Portinilla todettiin sydänvika.
– Todella hienot tunnelmat tulla takaisin Jaroon. Oma ura loppui pelaajana vähän kesken, joten on mahtavaa päästä Niklaksen kanssa töihin, etenkin kun tunnemme jo entuudestaan, Portin sanoo.
– Ulkomailla pelanneena haluaa tuoda ammattimaisuutta joukkueeseen. Työmäärä on todella tärkeää ja haluan auttaa pelaajia ymmärtämään, mitä huippujalkapallo vaatii.
Jaro on kaksi kierrosta ennen sarjan päätöstä Ykkösessä sijalla kuusi.
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Joakim Latonen tähtää ulkomaille: ”Viime aikoina halu on kasvanut”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen