Seuraikonille loppukauden mittainen sopimus FC Lahteen – enää yksi peli jäljellä
Image: Juha Tamminen
FC Lahti on solminut loppukauden, eli yhden ottelun, kattavan sopimuksen laitapelaaja Drilon Shalan kanssa.
Shala, 31, on lahtelaisen jalkapallokoulun kasvatti. Laituri loukkasi viime vuonna pahasti polvensa, mutta on nyt kuntoutunut ja valmis palaamaan pelikentille.
Shala debytoi Lahdessa jo kaudella 2006 ja on edustanut pääsarjassa vain FC Lahtea. Veikkausliiga-otteluita FC Lahti -ikonille on kertynyt 164. Maaleja on syntynyt 30. Lisäksi Shala on pelannut FC Lahden paidassa kauden Ykköstä. Shala on kertaalleen voittanut joukkueen sisäisen maalipörssin ja ollut kahdesti jaetulla kärkisijalla. Uransa aikana lahtelainen on pelannut myös Turkissa.
Shala on kuntouttanut pitkään itseään FC Lahden mukana. Hän kertoi elokuussa SuomiFutis-sivustolle, että on aloittanut joukkuetreenit ja sanoi tuolloin olevansa 75-80 prosentin kunnossa.
Valmennusjohto näkee Shalan vahvistavan mastokaupungin ylpeyttä, joten Shalalle sorvattiin sopimus. Drilon Shalan pelinumero on tällä kaudella 87 ja hän on valmennusjohdon käytettävissä lauantaina, kun FC Lahti kohtaa Veikkausliigan päätöskierroksella PS Kemin, jonka putoaminen sarjasta on jo varmistunut. Lahtelaisilla ei ole enää ottelussa europelien puolesta panosta, eikä liigakarsinnoistakaan ole uhkaa.
– Jos kaikki on hyvin, hänet (Shala) voidaan nähdä kentälläkin. Turistia emme ota kentälle, FC Lahden päävalmentaja Sami Ristilä kommentoi Etelä-Suomen Sanomille.
LUE MYÖS:
- Lähde: KuPS ja Inter maajoukkuehyökkääjän perässä
- Hurja viimeistely! Antoine Griezmann syötti Puskás-palkinnon arvoisen maalin
- José Mourinholta erikoinen kommentti tähtipelaajastaan
- Huikea osuma! Leo Walta upotti vapaapotkun lähes 30 metristä – katso video
- Lionel Messi jatkoi hurjaa tahtiaan: ”En rehellisesti voi uskoa”
- HJK ja KuPS saivat ilouutisen – järkyttävän hieno maali ei riittänyt Interille
- Some nauraa ranskalaispelaajan hölmöilylle – ”Vuosikymmenen omituisin maali”
- Ratkesiko Veikkausliigan maalikuninkuus jo nyt?
- ”Viime yönä tehtiin yksi parhaista maaleista jalkapallohistoriassa”
- Lionel Messille kunniaa – uusi kasvi löydetty
- ”Viime yönä tehtiin yksi parhaista maaleista jalkapallohistoriassa”
- Some nauraa ranskalaispelaajan hölmöilylle – ”Vuosikymmenen omituisin maali”
- Italialaiskomeetta iski hattutempun ja teki Serie A -historiaa – vaihdossa odotti vihainen valmentaja
- HJK ja KuPS saivat ilouutisen – järkyttävän hieno maali ei riittänyt Interille
- Ratkesiko Veikkausliigan maalikuninkuus jo nyt?
- ”Järkyttävä esitys jälleen” – fanien mitta täyttymässä Huuhkajat-peluriin
- Lionel Messille kunniaa – uusi kasvi löydetty
- Veteraanihyökkääjä saavutti kovan rajapyykin
- Islamofobiset laulut kävivät kalliiksi – tästä napsahti sakko
- Pitkä Veikkausliiga-taival on ohi – putoaja ja karsija selvillä