Ykkösen nousukarsinnoissa kaikki auki – ratkaisut jäivät ensi viikonlopulle
Kaksi peliä, neljä joukkuetta, kolme maalia kolmelle eri joukkueelle. Ykkösen nousukarsinnat alkoivat huipputasaisina, eikä mitään ole ottelupareissa vielä ratkaistu.
Sunnuntai-iltapäivänä GBK kukisti kotikentällään porilaisen MuSan maalein 1-0. Kokkolalaisten ja koko ottelun ainoan maalin teki Arjan Goljahanpoor, jolle osuma oli kauden kolmastoista.
Ensimmäinen puoliaika meni MuSan hallinnassa. MuSalla kulmapotkuissa mielenkiintoinen etutolppasumppu, jota pääsivät testaamaan aika monta kertaa. Niistä myös vaarallisimmat paikat. Pelitilanteissa ei hirveästi paikkoja. #Kakkonen
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
