Football Leaks: Näin Man City vaiensi tiedot Pep Guardiolan palkkauksesta
Kuva: Getty Images
Harva varmaan kiistää, etteikö Pep Guardiolan nimittäminen Manchester Cityn manageriksi olisi ollut urheilullisesti melkoinen täysosuma. City murskasi viime kaudella ennätyksiä ja marssi Valioliigan mestariksi näytöstyyliin. Tälläkin kaudella, Guardiolan kolmannella, peli on rullannut todella vakuuttavasti.
Myös imagollisesti Guardiola on sopinut Cityn pirtaan hyvin. Sanavalmis katalaaniluotsi on kohtelias ja hyväkäytöksinen, ja seuralle edustava keulakuva.
Der Spiegel kirjoittaa kuitenkin keskiviikkona Football Leaksin paljastusten pohjalta, että Guardiola värvättiin joukkueen valmentajaksi salamyhkäisesti, paljon luultua aikaisemmin. Guardiola nettosi kahdesta ensimmäisestä kaudestaan Cityssä yli 30 miljoonaa puntaa, mutta merkittävintä paljastuksissa on päivämäärä, joka Guardiolan sopimuksessa lukee.
Guardiola ja Manchester City allekirjoittivat sopimuksen 10. lokakuuta, 2015. Guardiola oli siis aloittanut viimeisen kautensa Bayern Münchenin valmentajana vain noin kaksi kuukautta aikaisemmin.
Manchester City ja Guardiola päättivät pitää sopimuksen aluksi salassa. Muutamaa viikkoa myöhemmin englantilainen juorulehti Sunday Mirror julkaisi kuitenkin jutun, jonka mukaan Manchester Cityn urheilujohtaja Txiki Begiristain ja Guardiola olivat tavanneet toisensa Barcelonassa. Lehti spekuloi Cityn ja Guardiolan laativan keskinäistä valmentajasopimusta.
City-johdon mieleen juoru ei ollut alkuunkaan. Tieto oli myös tavallaan väärä, sillä sopimusta ei oltu hieromassa, vaan sellainen oli ollut jo pidempään valmis.
– Soitan hänelle ja sanon, että me haluamme heidän poistavan sen jutun, Cityn lehdistöedustaja Simon Heggie kirjoitti sähköpostissa kollegoilleen.
[readmore from=Football-Leaks]
Pian Heggie kirjoitti työkavereilleen uudestaan ja sanoi, että Mirror ottaa artikkelinsa pois netistä.
– Kirjoitan viestin muille median edustajille ja sanon, että heidän pitäisi jättää artikkeli huomiotta, hän viestitti nyt.
Cityn lehdistökontrolli toimi. Media pysyi Guardiola-huhusta hiljaa, ja seura sai itse tiedottaa asiasta yli kuukautta myöhemmin.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ilvekselle helpottava voitto – tältä Veikkausliigan mestaruustaistelu näyttää nyt
- MTV: Veikkausliigaan uusi päävalmentaja ulkomailta
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Juhlaottelusta täyskatastrofi: Tanska piti Helmareille jalkapallon oppitunnin
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”

- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen