Ilves värväsi uuden hyökkääjän – ”Tavoitteenani on jo pitkään ollut pelata Suomen huipulla”
Kuva: Juha Tamminen
Ilves ja Aleksi Tarvonen ovat allekirjoittaneet kahden vuoden sopimuksen. Kotkalaislähtöinen laitahyökkääjä edustaa tupsukorvia siis vuoteen 2020 asti.
Tarvonen, 24, on tähän asti edustanut kasvattiseuraansa KTP:tä kaikkiaan neljällä eri sarjatasolla. Veikkausliiga-debyyttinsä hän teki kaudella 2015. Sen jälkeen kotkalaisseura on hakenut vauhtia alemmilta portailta. Päättyneellä kaudella Tarvoselle kertyi Ykkösessä 24 ottelua ja 4 maalia.
– Tavoitteenani on jo pitkään ollut pelata Suomen huipulla. Monena vuotena liigaseuraan siirtyminen on ollut hilkulla. Nyt kun Ilves otti yhteyttä, tunsin ajan olevan oikea. (Päävalmentaja) Jarkko Wiss oli seurannut otteitani ja hän tiesi mitä haluaa, Tarvonen kertoo Ilveksen sivuilla.
– Olen toki ehtinyt jo yhden liigakauden pelata KTP:n kanssa. Pelejä kertyi muistaakseni 17, vaikka en ollut pelannut edes Ykkösessä aiemmin. Se oli opettavaista aikaa.
Ilveksen joukkue rakentuu nuorten eteenpäin pyrkivien suomalaispelaajien varaan, eikä ”Tare” ole poikkeus.
– Viime kausi oli vaikea, otteeni ailahtelivat liikaa. Uskon kuitenkin, että minulta löytyy edelleen käyttämätöntä potentiaalia. Toivon saavani Ilveksen nuoressa ja nälkäisessä joukkueessa itsestäni vielä enemmän irti. Seuralla on hyvä suunta.
Oikeajalkaisuudesta huolimatta maaliuhka syntyy useimmiten vasemman laidan kautta.
– Olen pelannut vasemmalla laidalla melkein koko ikäni. Viime vuosina olen viihtynyt myös kärjessä. Vahvuuksinani pidän nopeutta ja haastokykyä. Nautin yksi vastaan yksi -tilanteista ja siitä, että saan keskityksiä boksiin. Pääpeli sujuu siis myös.
– En ole vielä ollut joukkueharjoituksissa mukana, mutta saavun Tampereelle taistelemaan avauksen paikasta ja haluan tietysti pelata mahdollisimman paljon. Keskityn vain ja ainoastaan jalkapalloon. Henkilökohtaisena tavoitteenani on läpimurto liigassa, Tarvonen päättää.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta