IS: KPV:n nokkamies aiemmista puheistaan: ”Halusin herätellä keskustelua”
Kuva: Juha Tamminen
KPV varmisti viime lauantaina paluun Veikkausliigaan 28 vuoden odotuksen jälkeen. Seura on tehnyt uutta tulemista jo jonkin aikaa hankkimalla Ykkösen tasolle useita nimekkäitä pelimiehiä. Taustalla on häärinyt liikemies Matti Laitinen, joka omistaa joukkueen toimintaa pyörittävän KPV Yhtiöt Oy:n.
KPV tavoitteli nousua tosissaan jo viime vuonna, mutta silloin vauhti riitti vain kolmanteen sijaan. Kokkolassa oltiin hieman huolestuneita, sillä saman vuoden alussa Laitinen oli vihjannut lähtevänsä seurasta, mikäli nousua ei tapahtuisi. Nyt Laitinen kuitenkin vakuuttelee Ilta-Sanomille, ettei ollut missään vaiheessa tosissaan.
- Se oli pettyneen miehen puhetta. Halusin myös vähän herätellä keskustelua. Minulla oli viiden vuoden sopimus ja halusin pitää siitä kiinni. Viimeinen vuosi tuli nyt täyteen, Laitinen sanoo IS:n jutussa (koko juttu on luettavissa täältä).
- Olen sanonut kaikille, että haluan jatkaa. Kaikki on nyt neuvotteluista kiinni.
Seuraava tärkeä askel Kokkolan pääsarjataipaleella on kenttäolosuhteiden parantaminen. Kokkolan keskuskentälle aiotaan hankkia ensi kaudelle 800 katettua katsomopaikkaa lisää, mutta valaistuksen hankkiminen menee vuoteen 2020. Lämmityksestä ei kaupunginhallituksen maanantaisen kokouksen summaavassa tiedotteessa edes puhuta.
On hyvin mahdollista, että KPV pelaa ensi kauden ensimmäiset kotipelinsä evakossa esimerkiksi Seinäjoella. Kokkolassa suunnitellaan kuitenkin myös mittavaa urheilupuistohanketta. Yksi sen osa on uusi jalkapallostadion, mutta se valmistuu aikaisintaan vuonna 2022.
[readmore from=KPV]
Kenttäsuunnitelmat ovat vieneet viime päivinä suurimman huomion, mutta Laitinen kommentoi myös itse joukkueen rakentumista.
- Mielestäni meidän ei kannata lähteä tavoittelemaan vain sitä, että pysymme sarjassa.
- Meillä kävi säkä, että saimme täksi kaudeksi hyviä pelaajia ja paluumuuttajia. Veikkausliiga on kuitenkin pääsarja. Haluamme joukkueeseen kovia pelimiehiä, Laitinen vihjaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Åland: IFK Mariehamn on tekemässä sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa: ”Kaikki viittaa siihen”
- Expressen: Otso Liimatan siirto on viimeistelyä vaille varma
- Tunkeutuja kävi käsiksi Lionel Messiin
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”