Ruotsalaislähde: HIFK saamassa valmennusosaamista länsinaapurista?
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigaan nopeasti palannut HIFK tiedotti kolme viikkoa sitten, että joukkueen Ykkösen mestaruuteen valmentanut Teemu Kankkunen jatkaa edustusjoukkueen valmennusryhmässä ensi kaudellakin. Kankkuselta ei kuitenkaan löydy vielä Veikkausliigan lisenssiehtojen päävalmentajilta edellyttämää UEFA Pro -valmentajalisenssiä, joten aisapari miehelle on vielä nimitettävä.
Nyt paikallislehti Borås Tidning ehdottaa, että valmennusryhmään saattaa liittyä ruotsalainen Jahngir Jan Mian. Paremmin nimellä Janne Mian tunnettu 53-vuotias valmentaja on toiminut vuodesta 2013 lähtien Allsvenskan-seura IF Elfsborgin eri valmennustehtävissä.
Janne Mian on työskennellyt Elfsborgissa pääasiassa edustusjoukkueen apulaisvalmentajana, mutta lyhyen aikaa hän kantoi myös vetovastuuta. Viimeksi hän valmentsi Elfsborgin U21- ja U19 -joukkueita, mutta tänä talvena Mian jättää seuran. Ja Borås Tidningin mukaan Miania tavoittelee juuri liigatulokas HIFK.
Mian itse vahvisti neuvottelut ”jonkun suomalaisseuran” kanssa.
– Olen tilanteessa, jossa en voi vahvistaa enkä kiistää seuran nimeä, mutta käyn keskusteluja suomalaisen seuran kanssa ja olen saanut sopimustarjouksen, Mian kommentoi lehdelle.
[readmore from=HIFK]]
Muitakin vaihtoehtoja Mianilla on, sillä hänestä on kiinnostunut myös jokin Superettanin seura. Myös joku Allsvenskan-seura haluaisi hänet juniorivalmennukseensa.
– Olisi hienoa saada valmentaa joukkuetta ulkomailla, ja ymmärrän, ettei tarjouksia taida tulla Englannista tai Saksasta, Mian jatkoi.
Lähteet: Fotbolltransfers ja Fotbollskanalen
Uutista täydennetty 22.11. kello 12.45 Mianin kommenteilla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jättipaukku Espanjassa! Álvaro Arbeloan aika Real Madridin päävalmentajana alkoi karmealla pullahduksella
- Maximilian Ibrahimović siirtyy toiseen huippuseuraan
- Ilves hakee etua siirtomarkkinoilta – kansainvälinen rekrytointiosaaja organisaatioon
- Yle: Toni Koskelan seura kiinnostunut Ilveksen tähtipelaajasta
- Veikkausliigasta tuttu Rui Modesto herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – Joel Pohjanpalon joukkuetoveriksi?
- Isän jalanjäljissä – nuori Rajamäki sopimukseen TPS:ssä
- Gnistan hankki keskikenttälupauksen KäPasta
- SJK:ssa kaksi lähtijää – maajoukkuemaalivahdin sopimus purettiin
- Manchester United teki valintansa – hän on loppukauden päävalmentaja
- HS: Pyry Soiri oli halukas siirtymään HJK:hon – uusi osoite löytyikin muualta
- HS: Pyry Soiri oli halukas siirtymään HJK:hon – uusi osoite löytyikin muualta
- Sky: Real Madridin päävalmentajaksi on ehdolla mestariluotsi
- Tuomas Ollilan Paris FC järjesti sensaation Ranskan Cupissa – pudotti PSG:n
- Isän jalanjäljissä – nuori Rajamäki sopimukseen TPS:ssä
- Gnistan hankki keskikenttälupauksen KäPasta
- SJK:ssa kaksi lähtijää – maajoukkuemaalivahdin sopimus purettiin
- Yle: Toni Koskelan seura kiinnostunut Ilveksen tähtipelaajasta
- Veikkausliigasta tuttu Rui Modesto herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – Joel Pohjanpalon joukkuetoveriksi?
- FotbollDirekt: Djurgården hylkäsi tarjouksen Matias Siltasesta
- VPS hankki korvaajan Alfie Cicalelle: ”Laadukas pelaaja, joka tuo joukkueeseen lisää taitoa”