SJK:n lähtijöiden lista pitkä kuin nälkävuosi – päätökset kuitenkin loogisia
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigassa todella vaikean kauden läpikäynyt SJK päätyi sarjassa lopulta yhdeksänneksi, oltuaan pitkään ainakin karsintavaarassa. Joukkueessa tapahtuukin nyt melkoisia muutoksia.
Seinäjokisten tiedote lähtijöistä on lavea, mutta pitkä on jo pelkästään nimilistakin. Aiemmin ollaan jo uutisoitu muun muassa Emile Paul Tendengin paluusta Ilvekseen, Aristote Mboman siirrosta Maarianhaminaan, ja Matti Klingan muutosta takaisin kasvattajaseuraansa FC Lahteen. Richie Dorman ei jättänyt seuraa, mutta vaihtaa asua – peliura päättyi, ja mies siirtyi seuran valmennuspuolelle.
Nelikon lisäksi pelinsä SJK:ssa ovat tällä erää pelanneet myös Anders Bååth, Jordan Mustoe, Shahdon Winchester, Peter Opiyo, Daniel O’Brien ja lainalla TPS:ssä koko viime kauden ollut Elias Ahde.
SJK:n oma kasvatti Ahde ehti TPS:n tämänkertaisella liigataipaleella pelata 21 pääsarjaottelua, tehden niissä neljä maalia. SJK:n näkökulmasta pelaajan kehitykselle ei olisi oikein peluuttaa häntä reservijoukkueessa, eikä lainata uudelleen. Näin ollen seura on purkanut sopimuksen ja Ahde on vapaa siirtymään muihin seuroihin.
Lähtijöiden joukosta huomattavan osan muodostavat ulkomaalaisnimet, joista Opiyon kanssa seura kävi jatkoneuvotteluja, ilman tulosta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ronald Koeman Marokko-pelistä: ”Tulee hieman liian aikaisin”
- MM-kisojen keskellä muhii siirtopommi – Harry Kane megaluokan seuran kohteena!
- Japanin valmentaja teki neljä vuotta sitten MM-kisoissa virheen, jota ei aio toistaa
- Japanin ykköstähti sivussa MM-trilleristä Brasiliaa vastaan
- LIVESEURANTA: Brasilia ja Japani illan huippukamppailussa!
- Carlo Ancelottilla suuri kunnioitus Brasilian MM-vastustajalle: ”Yksi maailman parhaista”
- Saksa ennakkosuosikkina MM-pudotuspeliin – ”Epämukava vastustaja”
- Etelä-Afrikka putosi MM-kisoista – valmentaja huokaili: ”Kukaan ei usko minua”
- Etelä-Korean valmentaja erosi valtavan kritiikkivyöryn alla – presidentti kutsui ”epäpäteväksi”
- Kanadan valmentaja piti hienon puheen pelaajilleen: ”Te olette sankareita”
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Uruguayn maalivahdin katastrofikisoille ei ole vertaista koko MM-historiassa
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Miksi Cristiano Ronaldo on pelannut jokaisen minuutin MM-kisoissa?
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri
- Näkökulma: MM-kisojen uusi formaatti loi lohkovaiheeseen epäreilun asetelman
- Virallista: Ilmari Niskanen löysi uuden seuran
- Kanada 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – yleisö buuasi tylsälle pelille
- Piskuisen maan MM-menestys tuo mukavan rahapotin suomalaisseuralle