Suomalaislupaus Martin Kuittinen taas europeleistä tutun ruotsalaisseuran harjoituksissa! – ”Jo ensimmäisestä kerrasta”
Suomalaishyökkääjä Martin Kuittinen on viettänyt viime päivät Ruotsin pääsarjaseura Östersundin harjoitusvahvuudessa. 20-vuotias Kuittinen on tänä syksynä toista kertaa seuran tarkkailtavana.
Östersund on noussut viime vuosina Ruotsin Allsvenskanin kärkipään seuroihin. Kuudenneksi sarjassa kaudella 2018 sijoittunut joukkue pelasi myös viime kaudella Eurooppa-liigaa.
– Jo ensimmäisestä kerrasta jäi molemmille osapuolille hyvä fiilis, jonka jälkeen tuntui erittäin hyvältä palata samoihin maisemiin, Kuittinen iloitsi Suomifutis-sivustolle.
Aiemmin Portugalin kolmosta Sintrensessä ja Águias do Moradalissa pelannut Kuittinen on vieraillut syksyllä myös toisen ruotsalaisseuran Örebron harjoituksissa.
Eksoottisempana seurana myös Bosnian suurimpiin seuroihin kuuluva Zrinjski Mostar on osoittanut kiinnostusta. Huhusta uutisoi myös portugalilaislehti Record.
Laitahyökkääjänä viihtyvä lahjakkuus uskoisi Östersundin olevan sopiva osoite. Erityisesti pelitapa miellyttää.
– Seuran pelityyli eroaa positiivisesti muista Allsvenskanin kärkijengeistä. Joukkue pelaa teknistä pallonhallintafudista, joka vaikuttaisi sopivan minulle.
LUE MYÖS:
- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta

- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”