Tässä ovat EM-karsintojen arvontakorit – Huuhkajat nousi kolmoskoriin
Kuva: Juha Tamminen
EM-karsinnat käynnistyvät ensi keväänä. Nations Leaguen lohkovaiheen päätyttyä, myös EM-karsintojen arvontakorit valmistuivat. Suomi on sijoitettu kolmoskoriin.
Huuhkajat voitti C-divisioonssa oman lohkonsa, mikä tarkoittaa sitä, että Suomi nousi B-divisioonaan ja samalla myös EM-karsintojen kolmoskoriin. EM-karsintojen lohkojaot arvotaan 2. joulukuuta.
Suomella on suhteellisen suuri mahdollisuus saada Nations League -lohkosta tuttu vastustaja, kun Kreikka, Viro ja Unkari ovat kaikki samassa neloskorissa.
Nations Leaguen final four -lopputurnaukseen selvisivät Portugali, Sveitsi, Hollanti sekä Englanti, jotka jaetaan EM-karsinnoissa viiden maan lohkoihin. Yhteensä viiden maan lohkoja on viisi ja kuuden maan lohkoja samoin viisi.
Ykköskorissa ovat Belgia, Ranska, Espanja, Italia, Kroatia ja Puola
Kakkoskorissa ovat Saksa, Islanti, Bosnia ja Hertsegovina, Ukraina, Tanska, Venäjä, Itävalta, Wales, Tshekki sekä Ruotsi.
Suomen lisäksi kolmoskorista löytyvät Slovakia, Turkki, Irlanti, Pohjois-Irlanti, Skotlanti, Norja, Serbia, Bulgaria sekä Israel.
Neloskorissa ovat Unkarin, Kreikan ja Viron lisäksi Romania, Albania, Montenegro, Kypros, Slovenia, Liettua sekä Georgia. Vitoskorissa ovat Makedonia, Kosovo, Valko-Venäjä, Luxemburg, Armenia, Azerbaidzan, Kazakstan, Moldova, Gibraltar ja Färsaaret.
Viimeisessä korissa eli kuudennessa korissa ovat Mixu Paatelaisen valmentama Latvia, Liechtenstein, Andorra, Malta ja San Marino.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti