Tutkimus: Veikkausliiga keskipalkkojen vertailussa reippaasti muita Pohjoismaiden liigoja perässä
Kuva: Juha Tamminen
Sports Ingelligencen tekemästä Global Sports Salaries Survey -tutkimuksesta selviää, kuinka paljon pelaaja tienaa keskimäärin vuodessa tietyssä sarjassa.
Uutisoimme aiemmin tutkimuksen tietojen mukaan, että Espanjan suurseura Barcelona on maailman ensimmäinen urheilujoukkue, joka maksaa keskimäärin pelaajilleen vuodessa yli 10 miljoonaa puntaa (noin 11,3 miljoonaa euroa).
Barcelonassa ammattiaan harjoittava pelaaja tienaa tällä hetkellä keskimäärin 11,810,981 euroa vuodessa bruttona. Jalkapalloseurojen palkat on laskettu tutkimuksessa viime kesän siirtoikkunan sulkeutumisen jälkeen.
Suomalaisittain kiinnostava asia on tietysti Veikkausliigan keskimääräinen vuosipalkka. Tutkimuksen mukaan Suomen pääsarjassa tienaa keskimäärin 19 800 euroa vuodessa. Veikkausliiga on keskipalkkojen vertailussa Liechtensteinin ja Slovenian välissä.
Lukemia katsoessa ei ole ihme, että lahjakkaat suomalaispelaajat pyrkivät mieluummin esimerkiksi muihin Pohjoismaiden sarjoihin kuin jäisivät kotimaahan pelaamaan.
Islannin Pepsideild on Pohjoismaiden pääsarjoista ainoa, jossa on matalampi keskipalkka kuin Veikkausliigassa. Islannissa pääsarjapelaaja tienaa keskimäärin 13 647 euroa vuodessa.
Norjan Eliteserienissä keskipalkka on 74 570 euroa, Ruotsin Allsvenskanissa 98 482 euroa. Jos haluaa toden teolla lyödä Pohjoismaissa rahoiksi jalkapallolla, kannattaa tutkimuksen mukaan siirtyä Tanskan Superliigaan, jossa keskipalkka on 135 706 euroa.
Listan kärkipää tuskin tulee kenellekään yllätyksenä. Englannin Valioliiga, Espanjan La Liga, Italian Serie A, Saksan Bundesliiga ja Ranskan Ligue 1 myönnetään yleensä Euroopan kovimmiksi pääsarjoiksi. Huippusarjoissa maksetaan myös huippupalkkaa.
Keskipalkat Top 5 -sarjoissa
Valioliiga: €3,379,520 La Liga: €2,487,194 Serie A: €1,717,470 Bundesliiga: €1,578,130 Ligue 1: €1,118,447LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen

- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?