Veikkausliigan maalikunkku Klaussille satelee tarjouksia – ”Päätös lähteä Suomeen oli juuri oikea”
Kuva: Juha Tamminen
Kun HJK lainasi maaliskuussa kaudeksi 2018 bundesliigaseura Hoffenheimista hyökkääjä João Klaussin, tuli se jälleen tehneeksi loistavan löydön. Klauss takoi mestarijoukkueen 33 ottelussa 21 maalia, ja hänet valittiin koko sarjan parhaaksi pelaajaksi.
Toista kautta 21-vuotias brasilialainen ei HJK:ssa jatka, joten Klubilla lienee jälleen edessään uuden hyökkääjän etsintä. Eivätkä 190-senttisen Klaussin saappaat ihan pienet ole.
Klaussilta sen sijaan ei tarjouksia puutu. Loistavan kauden jälkeen maalipyssyllä on ulkomailla valtavasti kysyntää. Bildin mukaan Klauss on saanut tarjouksia Hollannista, Itävallasta, Sveitsistä, Venäjältä, Puolasta, Japanista, Etelä-Koreasta sekä Englannin ja Saksan toisen sarjatason joukkueilta.
Brassikärjellä on kuitenkin Hoffenheimin kanssa vuoteen 2021 ulottuva sopimus. Mieluiten mies itse löisikin itsensä läpi juuri Bundesliigassa – onhan Hoffenheimilla jo vuosien kokemus taitavista ja maaliahneista brasilialaisista.
– Bundesliiga on tietysti unelmani. Pelaisin kuitenkin mieluusti lainalla vielä puolitoista vuotta. Mieluiten saksankielisessä maassa, jotta oppisin kielen paremmin, Klauss paljasti Bildille.
Esimerkkinä Klaussin polulle voi käydä vaikkapa vuotta vanhempi maanmies Joelinton. Joelinton vietti kaksi kautta lainalla Rapid Wienissä, palasi täksi kaudeksi Hoffenheimiin ja on tehnyt kauden 17 ottelussa kahdeksan maalia ja antanut seitsemän maalisyöttöä. Joelinton solmi keskiviikkona Hoffenheimin kanssa kolmevuotisen jatkosopimuksen ja on lähellä murtautua myös Brasilian kivikovaan maajoukkueeseen.
– Tulen Carlos Eduardon tavoin Gremiosta ja olemme ystäviä. Olen tietoinen siitä, että Hoffenheim oli ponnahduslauta hänelle, Luiz Gustavolle ja Roberto Firminolle, ja he pääsivät sittemmin maajoukkueesenkin. Myös Joelintonistakeskustellaan jo Selecaossa. Minä haluan kulkea saman tien, Klauss pamauttaa.
Klaussin ensimmäinen vuosi Euroopassa ei ollut helppo. Vieras maa, vieras kieli ja kylmä ilmasto asettivat haasteensa. Kun Hoffenheimin reservijoukkueessa pelatuissa 24 ottelussa syntyi vain viisi maalia, pyysi Klauss seurajohdolta lainasiirtoa. Ratkaisu kannatti.
– Päätös lähteä Suomeen oli juuri oikea. Sain lisää kokemusta ammattilaisjalkapalloilusta harjoittelun, ravitsemuksen, nukkumisen ja kurin saralta, Klauss kertoi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa
- Vedonlyöjä.comin raju arvio veikkausliigajoukkueesta: ”Ykkösliigan pelaajalista”
- Haastattelu: Viljami Sinisalo sai mahdollisuuden Celticin tolppien välissä – ”Täällä sut heitetään syvään altaaseen”