Zlatan Ibrahimovicia pidetään egoistina, mutta on hänkin ottanut uransa aikana vaikutteita muista. Yhdestä kaikkein eniten. Ibrahimovic kertoi, että erityisen vaikutuksen häneen teki Patrick Vieira, kun pelaajat työskentelivät samaan aikaan Juventuksessa. – Hän katsoi aina minun perääni. Kun luulin jo tekeväni tarpeeksi, hän sai minut ymmärtämään että vielä oli tekemistä, Ibrahimovic sanoi Mundo Deportivon mukaan. [readmore from=Ibrahimovic-Zlatan] – Hän sai minut tajuamaan, että aina on annettava enemmän itsestään. Ibrahimovic kehui myös Vieiran pelitaitoja. – Hän oli ilmiömäinen pelaaja, jonka nimi jää jalkapallon historiaan. Mutta minut tekee erityisen iloiseksi se, että tunnen Vieiran sekä jalkapalloilijana että ihmisenä. – Hän vaikutti pelaamiseeni niin, että olen aina antanut 120 prosenttia.

LUE MYÖS: