Viime kesänä AS Monacosta Liverpooliin yli 40 miljoonalla eurolla siirtynyt Fabinho ei toistaiseksi ole onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa Jürgen Kloppin pelaavassa ryhmässä.

Hän on toistaiseksi pelannut ainoastaan kuudessa valioliigaottelussa ja tilanne on viime aikojen lisääntyneistä peliminuuteista huolimatta synnyttänyt siirtohuhuja.

Brasilialaista Fabinhoa on viety muun muassa Paris Saint-Germainiin, mutta näistä huhuista hänellä oli selkeä mielipide.

– Minulle kerrottiin, että lehdistössä on ollut jotain, mutta en ole koskaan sanonut, että haluaisin lähteä Liverpoolista. Tiesin, että minulla tulee olla kärsivällisyyttä tilaisuuttani odottaessa, Fabinho kertoi UOL:lle PSG-huhuista kysyttäessä.

– Olen onnellinen Liverpoolissa. Minulla ei ole syytä lähteä.