MM-futis pysyy Ylen ohjelmistossa – ruutuun myös nuorten arvoturnauksia
Kuva: Getty Images
Yle tiedottaa kotisivuillaan, että myös vuoden 2022 miesten jalkapalloilun MM-kisat näkyvät kokonaisuudessaan Yleltä (lue Ylen juttu täältä). Kisojen kaikki 64 ottelua ovat vapaast katsottavissa.
Seuraavat MM-kisat pelataan Qatarissa, hyvin poikkeuksellisesti marras-joulukuussa. Kyseessä on ensimmäinen kerta MM-kisojen historiassa, kun kisat pelataan loppuvuodesta, tarkemmin sanottuna 21.11.-18.12.2022.
– On todella hienoa, että saimme varmistettua maailman suosituimman urheilulajin kaikkien suomalaisten nähtäville myös, kun kuningas jalkapallon maailmanmestaruudesta seuraavan kerran pelataan, Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila kommentoi.
Kesän 2018 MM-kisat tavoittivat televisiossa kaikkiaan 3,9 miljoonaa suomalaista. Yle Urheilun verkkosivuilla ja Yle Areenan MM-sisällöissä kansalaiset vierailivat kaikkiaan 3,8 miljoonalla eri selaimella.
Kansainvälisen jalkapallon näkyvyys Ylen kanavilla on muutenkin kasvussa. Yle sopi FIFA:n kanssa myös alle 17- ja 20-vuotiaiden miesten ja naisten MM-kisojen, beach-jalkapallon ja futsalin MM-kisojen välittämisestä kotikatsomoihin vuosina 2019-2022. Jo aiemmin Yle oli hankkinut oikeudet ensi vuoden naisten MM-kisoihin sekä vuoden 2020 miesten EM-turnaukseen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”