Nyt se on virallista: Daniel Sjölund palaa IFK Mariehamniin
Kuva: Getty Images
IFK Mariehamn on solminut yksivuotisen sopimuksen Daniel Sjölundin kanssa. Suomen maajoukkueen entinen luottopelaaja ja Ahvenanmaan jalkapallon ykköslegenda palaa seuraan 20 vuoden tauon jälkeen.
– Kuten kaikki tietävät, olemme keskustelleet jo jonkun vuoden ajan. Oli mahdollista, että ”Daja” olisi palannut jo kesällä, mutta hän pelasi sopimuksensa sitten kuitenkin loppuun Norrköpingissä syksyllä, IFK:n seurajohtaja Peter Mattsson kertoo seuran tiedotteessa.
– Nyt olemme tehneet yksivuotisen sopimuksen, sillä Daja haluaa katsoa tulevaisuutta ja pelaamistaan meillä vuoden kerrallaan. Meille on unelma saada Daja takaisin 20 vuoden jälkeen hänen pelattuaan sellaisissa suurissa seuroissa kuin West Ham, Liverpool, Djurgården ja Norrköping.
Sjölund, 35, lähti IFK:sta vuonna 1999 ja tuo nyt pari vuosikymmentä myöhemmin rutiinia ja ammattimaisuutta roppakaupalla.
– Daja tuo tullessaan suunnattomasti jalkapallo-osaamista kentälle, mutta myös kokemusta ja ammattimaisuutta, jonka odotamme säteilevän myös nuorempiin ja kokemattomampiin pelaajiin. Daja kantaa IFK:n tavaramerkkiä ja hänestä tulee todella hyvä ja tärkeä johtohahmo, kun olemme menettäneet muutaman uransa lopettaneen vanhemman pelaajan, Mattsson sanoo.
Sjölundin sopimuksen myös IFK Mariehamnilla on koossa 17 pelaajasopimusta tulevalle kaudelle.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa