Serie A: Vanha Rouva jaksaa – vierasvoitolla takuutili
Serie A
Torino – Juventus
Lauantai 21.30
Mestaruus sinettiä vaille valmis
Juventus teki jälleen sen mihin totuttu on. Maali riittää, kun oma puolustus on betonia. Perjantainen voitto oli jo kauden neljästoista. Pistemenetyksiä on vain yksi. Mestaruus on käytännössä sinettiä vaille valmis jo tässä kohtaa kautta. Esitys Interiä vastaan ei sinänsä ollut mikään ihmeellinen. Vastaavia pelejä tulee väkisin välillä eteen, kun voittojen saaminen ei mestaruuden kannalta ole enää niin merkittävää. Tästä saatiin näyte myös merkityksettömässä Mestarien Liigan ottelussa alkuviikolla, kun Juventus meni häviämään vieraskentällä Young Boysille. Viikonloppuna uskomme Juventuksen esittävän parempaa. Vastaan tulee paikallispelissä erittäin sytyttävä perinteikäs Torino.Rima liian korkealla
Torino on pelannut myös hyvän kauden. Sitä on kehuttava pitävästä puolustuksestaan. Joukkueen peleissä on nähty keskimäärin 2,33 maalia, mikä on sarjan matalimpia lukemia. Voittoihin se on pystynyt kolme kertaa kuudesta. Tilasto kuitenkin mairittelee, sillä kyseiset pelit ovat olleet sarjan heikoimpia vierasjoukkueita vastaan. Juventuksen kanssa sen puolustuksen pitävyys joutuu aivan erilaiseen testiin. Perinteisesti Juventus on poistunut tästä Derbystä voittajana – uskomme niin käyvän nytkin. Kertoimet ovat tietysti Juventuksen voiton puolella. Suorasta voitosta saatava 1,54 tuntuu turvalliselta valinnalta. Koska in uudet asiakkaat pääsevät yrittämään pelikassan kartuttamista riskittömän vedon kanssa, suosittelemme saman tien Juventuksen vähintään kahden maalin voittoa kertoimella 2,80.Nappaa 100€ riskitön veto ja tienaa:
1. Siirry ille TÄSTÄ. 2. Avaa pelitili ja tee talletus. 3. Lyö veto otteluun Torino – Juventus ja kohteeseen Juventus -1,5. Jos Juventus voittaa vähintään kahdella maalilla, saat 280 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos Juventus voittaa yhdellä maalilla, tasapelillä tai jos vastustaja voittaa, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Lisätietoa: Riskitön veto tarkoittaa sitä, että saat panoksesi takaisin, jos vetosi häviää. Voit lyödä minkä tahansa suuruisen vedon 10-100€ väliltä. Palautettu panos maksetaan bonusrahana 100€ asti. Lyö vetoa 4x bonuksesi verran ennen rahan nostoa yli 1,4 kertoimella.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Antonio Conte vihjailee – paluu Italian päävalmentajaksi?
- Tässä on Chelsean uusi manageri – Lukas Hradeckyn ex-valmentaja puikkoihin
- Nyt puhuu Saksan valmentaja – kieltäytyi kommentoimasta Manuel Neuerin tilannetta
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- FIFA poistui Kiinasta tappio niskassaan