Perparim Hetemajn edustama Chievo Verona lähti Serie A:n kauteen 2018-2019 miinuspisteiltä ja kausi lähti käyntiin mollivoittoisesti.

14 pelatun kierroksen jälkeen Chievo on edelleen ilman voittoa, mutta uusi luotsi Domenico Di Carlo on saanut peli-ilmeen piristymään ja Chievo on napsinut viime peleissä tasapelipisteitä Serie A:n kärkijoukkueilta.

– Peli on parantunut monella osalla, myös henkisellä puolella. Ennen kaikkea peli on parantunut ja joukkuepelaaminen on parempaa. Pelataan nyt vähän realistisemmalla systeemillä nopeampaa peliä, Hetemaj kuvailee SuomiFutis-sivustolle.

Di Carlo luotsaa Chievoa kolmatta kertaa urallaan. Kahdesti aiemmin hän on kyennyt hilaamaan Chievon ylös putoamistaistosta. Di Carlo on Hetemajlle tuttu mies. Hän valmensi Hetemajta tämän ensimmäisellä kaudellaan Veronassa.

– Tuttu mies, joten ei ole tullut periaatteessa mitään yllätyksiä. Parta on vähän kasvanut viime näkemästä. Ihan hyvä koutsi ja nyt tilanteemme näyttää vähän paremmalta. Kaksi viime peliä on ollut meiltä hyviä, mutta edetään edelleen peli kerrallaan.

Chievo jatkaa kauden avausvoittonsa metsästystä sunnuntaina vierasottelussa Parmaa vastaan. Parma on pelannut vahvan alkukauden ja on Serie A:ssa sijalla yhdeksän.

– Parma on pelannut hyvin. Ihan hyvä joukkue, joka pelaa vastahyökkäyspeliä. Meillä viime kaudella pelannut kärkimies (Roberto Inglese) pelaa nyt siellä ja takatolpilla heillä hommaa johtaa Bruno Alves. Ihan hyvä joukkue, mutta ei erikoinen. Vaikea peli, mutta katsotaan miten käy. Toivotaan ennenaikaista syntymäpäivälahjaa minulle kauden ensimmäisen voiton muodossa, Hetemaj hymähtää.

Hetemaj täyttää 32 vuotta 12. joulukuuta. Parma ja Chievo iskevät sen sijaan yhteen sunnuntaina klo 16.00 ja näet ottelun Ruudusta.