Vaikka varsinaisen siirron on määrä tapahtua vasta ensi kesänä, hämmentää Paris Saint-Germainin keskikenttämies Adrien Rabiot’n tilanne markkinakeitosta päivittäin.

Jatkosopimuksesta kieltäytynyt, ja sen vuoksi pysyvästi nykyseurassaan penkitetty ranskalainen on yhdistetty ennen muita Barcelonaan.

PSG:n urheilutoimenjohtaja Antero Henrique sanoi viikolla Radio Montecarlolle uskovansa, että Barcelona on toiminut tapauksessa sääntöjä kiertäen, ja sopinut pelaajan kanssa siirrosta jo viime kesänä.

– Olen hyvin ihmeissäni, sillä hän sanoi saaneensa tarjouksen kesällä, ennen siirtoikkunan sulkeutumista. On hyvin selkeää, että Barcelona sopi siirrosta pelaajan kanssa, keskustelematta meidän kanssamme.

Barcelona puolestaan kieltää Sportin mukaan varhaisen sopimuksen tekemisen.

Pattitilanteen, ja saippuaoopperan mittasuhteiden paisumisen katsotaan voivan johtaa siihen, että Rabiot siirtyy Pariisista jo tammikuussa, aiottua matalammalla korvauksella.