17-vuotias suomalaisvahti Mestaruussarjan tunnelmia haistelemassa – pysäytti junnupelissä Man Unitedin
Kuva: Juha Tamminen
Historiansa aikana muihin pelipaikkoihin suhteutettuna paljon loistavia maalivahteja tuottanut Suomi sai viime kesänä maailmalle taas lupaavan veräjänvartijan, kun tuolloin 16-vuotias Viljami Sinisalo siirtyi perinteikkään ja arvokkaan Aston Villan organisaatioon. Sinisalo on viettänyt Birminghamissa nyt puolisen vuotta, ja tuntuu päässeen hyvin pelirytmiin mukaan.
190-senttinen Sinisalo täytti lokakuussa 17 vuotta, ja on pelannut syksyn aikana useita otteluita sekä Aston Villan U18- että U23-joukkueissa. Eräs merkittävimmistä kohokohdista Sinisalon tähänastisella uralla lienee ollut viime maanantaina pelattu ottelu U23-Valioliigassa, kun Aston Villa rökitti sarjakärki Manchester Unitedia peräti maalein 5-1.
Birmingham Mail antoi nuorelle suomalaiselle kouluarvosanan 7, ja arvioi tämän peliä näin:
– Teki joitain hyviä torjuntoja, mutta oli välillä vaikeuksissa pallon hallussapidon kanssa. Teki vaikutuksen myös pelinavauksellaan.
Lauantaina Sinisalo sai lupaavasta esiintymisestään yhden palkinnon, joka antaa epäilemättä paljon lisäbuustia harjoitteluun. Hän matkusti Aston Villan edustusjoukkueen mukana Mestaruussarjan vierasotteluun Wigania vastaan. Vaikka Sinisalo ei otteluun pukenutkaan, oli kahden kokeneemman maalivahdin tekemisen seuraaminen vajaat 14 000 katsojaa vetäneessä ottelussa – joista noin kolmannes Villan faneja – nuorelle suomalaiselle luultavasti unohtumaton juttu.
Aston Villan pelaava maalivahti ottelussa oli Gentistä vuodenvaihteessa hankittu Lovre Kalinic. Penkillä istui kakkosvahtina Jed Steer. Villa hävisi ottelun maalein 0-3.
LUE MYÖS:
- ”Järkyttävä esitys jälleen” – fanien mitta täyttymässä Huuhkajat-peluriin
- Näin Fabinho kommentoi KuPS-ottelua – puheeksi nousi myös Man City
- Mohamed Salah löylytti KuPSia – Petteri Pennanen: ”Hyvä esimerkki, miksi…”
- KuPSin Joslyn Luyeye-Lutumba: Tulimme voittamaan emmekä ihailemaan vastustajia
- Trabzonspor-luotsi kehui KuPSia: ”Taistelivat hyvin”
- Lukas Hradecky torjui voiton europelistä
- KuPS-kapteeni Petteri Pennanen iski maalin suoraan kulmapotkusta: ”Nyt meni suorilta sisään”
- Huuhkajien Miro Tenholle uusi sopimus
- KuPS taisteli loppuunmyydyssä Tammelassa – Trabzonspor iski neljä maalia
- KuPSin europelissä kiehahti – tappelu katsomossa
- Mohamed Salah löylytti KuPSia – Petteri Pennanen: ”Hyvä esimerkki, miksi…”
- Lukas Hradecky torjui voiton europelistä
- Trabzonspor-luotsi kehui KuPSia: ”Taistelivat hyvin”
- Harry Kanen tulevaisuudesta tipahti jättiuutinen – teki ison päätöksen
- BBC: Euroopan futispomot haluavat Arsène Wengerin Fifan johtoon: ”Kyse ei ole rahasta, statuksesta tai egosta”