Juventuksen portugalilaistähti Cristiano Ronaldo myöntää lyöneensä vetoa päävalmentaja Massimiliano Allegrin kanssa siitä, että hän tekee tällä kaudella maalin jokaisesta laukomastaan rangaistuspotkusta.

Ronaldo, 33, hävisi vedon maanantaina, kun Juventus voitti Chievon Serie A:ssa 3-0. Chievon maalivahti Stefano Sorrentino torjui portugalilaisen pilkun 2-0-tilanteessa.

– Pitää paikkaansa, että minulla oli veto valmentajan kanssa siitä, että teen maalin jokaisesta pilkusta tällä kaudella, kommentoi Ronaldo Independent-lehden mukaan.

– Olen valmis pitämään siitä (vedosta) kiinni.

– Olen iloinen, kun tiedän, että valmentajani ja joukkuekaverini arvostavat panostani. He todella toivottivat minut tervetulleeksi ja minä haluan maksaa heidän luottamuksensa ja tukensa takaisin kovalla työllä.

Ronaldo on laukonut urallaan 130 rangaistuspotkua ja onnistunut niissä maalinteossa yhteensä 108 kertaa.

Hän siirtyi Juventukseen viime kesänä Real Madridista. Ronaldo on pelannut uudessa seurassaan 27 ottelua tehden niissä yhteensä 16 osumaa ja antaen kahdeksan maalisyöttöä, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan.