Lehtiväite: Tottenham-puolustaja pidätettiin vain tunteja ennen Man United -peliä
Kuva: Getty Images
Kun Tottenham isännöi viime sunnuntaina Manchester Unitedia (United voitti 1-0), ei joukkueen kokoonpanossa nähty laitapuolustaja Serge Aurieria. Norsunluurannikkolainen oli joulukuussa sivussa muutamista otteluista pohjevamman vuoksi, mutta oli jo toipunut pelikuntoon 4.1. pelattuun FA Cupin Tranmere-otteluun. United-ottelusta puuttuminen selittyneekin toisella tavalla, ja Daily Mailin mukaan tapaukseen liittyy myös dramatiikkaa.
Lehden mukaan poliisi pidätti Aurierin vain muutamia tunteja ennen Unitedin saapumista Wembleylle Tottenhamin vieraaksi. Pidätyksen syynä oli epäily perheriidasta miehen naisystävän kanssa sunnuntain vastaisena yönä. Aurierilla ja tämän naisystävällä on viiden kuukauden ikäinen tyttövauva.
26-vuotias Aurier itse kiisti jyrkästi epäillyn pahoinpitelyn. Hänet vapautettiin sittemmin ilman syytteen nostamista.
– Olemme tietoisia Serge Aurieria viikonloppuna kohdanneesta tapauksesta. Pelaaja vapautettiin ilman syytteitä, Tottenhamin edustaja vahvisti Daily Mailille.
Vielä ei ole tietoa siitä, aikooko Tottenham langettaa Aurierille jonkin seuran sisäisen rangaistuksen.
Vaikka pahoinpitelyepäily onkin tämänhetkisillä tiedoilla hälvennyt, on Aurierilla ollut vaikeuksia lainvalvojien kanssa aiemminkin. Häntä ei päästetty Englantiin vuonna 2016 pelattuun PSG-Arsenal -otteluun miehen käytyä aiemmin Ranskassa poliisin kimppuun.
Aurier siirtyi Tottenhamiin PSG:stä kesällä 2017.
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa