Suomalaisselostajalta huima ennustus Huuhkajien debytantista: ”Vahvistus ihan ykkösryhmäämme”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen jalkapallomaajoukkue pelaa tänään perjantaina Qatarin otteluleirin toisen pelinsä kello 14 alkaen Viroa vastaan.
Dohassa vastaan asettuva Viro on Huuhkajille tuttu vastustaja syksyn Nations Leaguen lohkopeleistä. Lohkonsa voittanut Huuhkajaryhmä kukisti eestiläiset tuolloin kahdesti 1-0-lukemin ensin Turussa ja sitten Tallinnassa.
Markku Kanervan valmentama Suomi pelasi tiistaina vuoden avausottelunsa Ruotsia vastaan. Länsinaapuri kukistui 1-0 Eero Markkasen A-maajoukkueuran avausmaalilla. Kanerva juoksutti kentälle peräti viisi debytanttia: Lassi Lappalaisen, Sebastian Dahlströmin, Saku Ylätuvan, Kaan Kairisen ja Robert Ivanovin.
Varsinkin yksi edellä mainitusta viisikosta on tehnyt vaikutuksen otteillaan Viasatin selostajaan Ville Kuusisen, joka tulkitsee kotikatsomoille Suomen ja Viron välisen ottelun.
– Saku Ylätupaa, 19, seuraan tänään innolla. Hänen liikkeensä ihastuttivat jo U19-kisoissa viime kesänä. Ruotsia vastaan hän pääsi jo maalipaikkaan. Viimeistelyyn vielä terävyyttä ja hän on vahvistus ihan ykkösryhmäämme, Kuusinen sanoo.
Espoolaisen Leppävaaran Pallon kasvatti Ylätupa toimi Suomen alle 19-vuotiaiden poikien maajoukkueen kapteenina kesän EM-kotikisoissa Vaasassa ja Seinäjoella. Keväällä 2017 hän löi läpi Veikkausliigassa pelatessaan lainasopimuksella Rovaniemen Palloseurassa HJK:sta. Otteet olivat sen verran vakuuttavia, että saman vuoden heinäkuussa Hollannin mahtiseura Ajax osti Ylätuvan Klubista.
Kuusinen olettaa, että Ruotsia vastaan debytoineista ainakin osa pääsee kentälle myös perjantaina. Qatarin-leiri on Suomelle viimeinen tapahtuma ennen maaliskuun 23. päivä Udinessa pelattavaa EM-karsintojen vierasavausta Italiaa vastaan.
– Vaikka Kanerva tiiminsä kanssa ajattelee varmasti maaliskuutakin, niin tuskin tätä saumaa jätetään hyödyntämättä mahdollisia karsintapelaajia silmällä pitäen.
Suomi-Viro näkyy suorana lähetyksenä Ville Kuusisen selostamana perjantaina 11.1. klo 13.55 alkaen Viasat Jalkapallo -kanavalla, suoratoistopalvelu Viaplayssa sekä ilmaiseksi Viafreessä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan

- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen