FC Interin espanjalaisvahvistus siirrostaan: ”Haluan kokea eurooppalaisen pääsarjan”
Kuva: Juha Tamminen
FC Inter Turku hankki päävalmentajansa José Riveiron alaisuuteen äskettäin myös espanjalaisen pelaajan, kun 30-vuotias Álvaro Muñiz liittyi seuran vahvuuteen. Gijónissa syntynyt ja Cartagenassa kasvanut keskikenttäpelaaja on pelannut Espanjan kolmannella sarjatasolla Segunda B:ssä yli 250 ottelua, mutta Suomeen hänet toi ennen kaikkea halu pelata maan korkeimmalla sarjatasolla.
Muñiz on pelannut Segunda B:ssä 11 kaudella peräti 12 eri seurassa, ja nyt aika oli kypsä eksoottisemmalle seuravalinnalle.
– Espanjan Segunda B on mielestäni todella hieno sarja. Siinä olen pelannut eniten, ja siksi se on hyvin erityinen. Ammatillisesti ajateltuna sarjassa on kuitenkin koko ajan enemmän joukkueita, joissa pelatessaan täytyy tehdä muita töitä voidakseen elää jalkapallolla, Muñiz kertoi Marcan haastattelussa.
Turkuun muutossa Muñiziin vetosi myös Interin viimekesäinen Suomen Cupin voitto, joka merkitsi europelien paluuta Turkuun muutaman vuoden tauon jälkeen.
[readmore from=FC-Inter-Turku]
– Espanjasta lähtöni johtuu siitä, että haluan kokea jalkapalloammattilaisuuden eurooppalaisen maan pääsarjassa. Inter Turku osallistuu myös Eurooppa-liigan karsintoihin. Tässä iässä haluan saada sen elämyksen ja saada uusia kokemuksia.
– Tähtään aina mahdollisimman korkeisiin saavutuksiin ja haluan menestyä Espanjan ulkopuolella. Olen ollut pitkään Segunda B:ssä, eikä minua ole lykästänyt päästä Segundaan. Odotan tätä kokemusta suurella innolla ja toiveikkaana, Muñiz päättää.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”
- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- KuPS ja HJK rokottivat toisiaan salamamaaleilla
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta
- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa
- TPS iski loppuhetkillä ja jatkaa tappioitta – Ilveksen surkea alkukausi sai jatkoa
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
- KuPS ja HJK rokottivat toisiaan salamamaaleilla
- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- Jättipommi! Veikkausliiga-seura nolosti ulos Suomen Cupista