Kaleva: AC Oulun mukana yli vuoden harjoitellut pelaaja sai viimein oleskeluluvan – kannattajilta kampanja
Kuva: Juha Tamminen
Kalevan verkkosivuilla kerrotaan, että nigerialainen Felix Orishani on viimein saanut oleskeluluvan Suomeen ja tämän myötä hän voi saada Palloliitolta peliluvan. Aiemmin hän on ollut maassa väliaikaisella luvalla, joka on estänyt pelaamisen.
Orishani on viimeksi pelannut Oulun Palloseurassa vuonna 2017, mutta hän on harjoitellut kaupungin toisen seuran AC Oulun mukana jo yli vuoden.
AC Oulun kannattajat käynnistivät tapauksen suhteen kampanjan, jonka tarkoituksena on mahdollistaa Orishanin pelaaminen. Hänestä tulisi siis fanien palkkaama kummipelaaja.
– Vastaavia on tehty muissakin kaupungeissa. Kannattajat ovat halunneet omalla tavallaan tukea seuraa taloudellisesti. Tämä on siitä erikoinen tapaus, että kyseessä on pelaaja, joka on hankittu paikallisvastustajan riveistä, eikä hän ole koskaan pelannut meillä virallista peliä. Minusta tämä osoittaa tiettyä myötätuntoa Felix Orishania kohtaan, AC Oulun toimitusjohtaja Juho Meriläinen kertoi Kalevalle.
UUTISIA!
Felix Orishanin pelilupa-asioissa muutos. Osallistu nyt @ACOkannattajat lisävahvistuskampanjaan
acokannattajat.fi/kampanja/
#ACOulu #Laivastonsiniset #Ykkönen
#ACOulu #Laivastonsiniset #Ykkönen
AC Oulun kannattajat järjestävät lisävahvistuskampanjan - Osallistu linkin kautta ja ole mukana tukemassa viimeisen puuttuvan palasen hankkimisessa liiganousua tavoittelevaan joukkueeseen! - acokannattajat.fi/kampanja/ #acoulu #ykkönen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa